Money talks

Tiedän joidenkin miettivän, miten me saatiin tämä vuosi järjestymään taloudellisesti. Että ollaanko me miljonäärejä. Ei, ei todella olla. Kaikki säästöt meni lasten koulumaksuihin. Myös viisumimatkat lohkaisevat ison osan budjetistamme. Samulin palkalla täällä elellään. Kela katkaisi mun kotihoidontuen kun muutettiin tänne, eli mulla ei tällä hetkellä ole edes sitä pientä tulonlähdettä. Ja vaikka Thaimaa on edullinen maa, niin kyllä me saadaan täällä joka kuukausi laskea euroja, että saadaan rahat riittämään. Ei siis todellakaan eletä leveästi täällä vaan minimibudjetilla. Blogiin nostan usein vaan viikon kohokohdat, mutta suurin osa päivistä etenkin arkisin elellään täällä ihan tavallista arkea mahdollisimman vaatimattomasti.

On monia tapoja saada tällainen vuosi mahdollistettua. Täällä on perheitä mm. perheen isän työnantajan lähettäminä, perustamassa yritystä Thaimaahan ja tekemässä lähetystyötä. Mahdollisuuksia on monia. Uskon, että vastaava vuosi on suurimmalle osalle teistä lukijoistakin mahdollinen: jos jotain haluaa todella paljon niin siihen kyllä keksii keinot ennemmin tai myöhemmin. Itse olen sen oppinut kuluneen vuoden aikana.

Vaikka meillä välillä tiukkaa rahan kanssa onkin, niin thaimaalaisethan ajattelevat automaattisesti, että kaikki länsimaalaiset ovat rikkaita. Ja heihin verrattuna tämä tietysti pitääkin paikkansa. Thaimaalaisten minimipalkka on vain 300 bahtia eli 7,5 euroa päivässä tai 9000 bahtia eli noin 237 euroa kuussa. Ja työpäivät eivät ole 8 tuntisia vaan töitä tahkotaan pitkiä päiviä kuutena päivänä viikossa.

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, eli tippaamiseen. Thaimaan kulttuuriinhan ei oikeasti kuulu jättää tippiä, vaan turistit ovat tuoneet sen tavan tänne tullessaan. Tästä on tietysti seurannut se, että paikalliset odottavat joka paikassa saavansa tippiä. Mutta myös se ikävä kääntöpuoli, että kun työnantajat ovat tajunneet turistien jättävän esimerkiksi tarjoilijoille ja hierojille tippiä, he ovat pudottaneet näiden palkkoja. Esimerkiksi hieroja saa tunnin hieronnan 200 bahtin (5 euroa) palkkiosta vain murto-osan itselleen, suurin osa menee työnantajalle. Niin ja muuten tiedoksi, jos tarjoilija tuo ravintolassa vahingossa väärän annoksen (tätä sattuu kohtuullisen usein) ja lähetät ruoan takaisin niin hän joutuu maksamaan sen omasta palkastaan.

Olen pohtinut tippaamista koko sen ajan kun olemme täällä asuneet. Ensin mietin mikä on sopiva summa jättää ja kenelle kaikille tippiä ylipäänsä pitäisi jättää. Suomalaisille täällä tekemäni gallupin perusteella osa antaa tippiä vähän, osa ei ollenkaan ja osa hyvin runsaskätisesti (mikä voi myös kääntyä hyvää tarkoitusta vastaan kun tämän jälkeen paikalliset eivät ole enää tyytyväisiä muiden antamiin pieniin summiin vaan alkavat odottaa enemmän).

Kun omin silmin näen täällä päivittäin köyhyyttä ja kuulin thaimaalaisten pienistä palkoista, aloin jättää tippiä vähän reilummin. Kun taas olen saanut tylyä kohtelua ja menettänyt luottamuksen (esimerkiksi joutunut aiemman siivoojamme varkauden kohteeksi) vaikka itse olen yrittänyt olla hyvä ja auttaa, olen alkanut miettiä onko koko tippaamisessa mitään järkeä.

Totta on, että jos täällä jättää esimerkiksi ravintolassa tippiä sen yleisimmin suositellun määrän eli 40 bahtia (1 euro), niin eihän se ole länsimaiselle ihmiselle iso raha mutta paikalliselle se on paljon. Toisaalta jos annan joka päivä tippiä ravintolassa, hierojalla ym. niin siitä kertyy kuukaudessa jo kohtalainen summa. Vaikka tippiä jättäisi vain euron päivässä, niin siitäkin tulee jo 365 euroa vuodessa. Tällä hetkellä varsinkin kun en itse tienaa mitään, niin eurokin on rahaa eikä niitä riitä loputtomasti jaeltavaksi.

Fakta on myös se, että me asutaan nyt täällä, ei olla turisteja. On eri asia tipata pari euroa päivässä kahden viikon ajan lomamatkalla kuin joka päivä vuoden ajan. Meiltä myös länsimaisina ihmisinä laskutetaan jo lähtökohtaisesti kaikesta kovempi hinta kuin paikallisilta, joten miksi mun pitäisi jättää vielä ylimääräistä? On surullista, että paikalliset saavat niin vähän palkkaa. Mutta toisaalta, onko se mun ongelma että työnantajat ei maksa enempää? En mä voi kantaa kaikkia maailman epäoikeudenmukaisuuksia harteillani. Rasmus totesikin mulle kerran kun näitä asioita ääneen tuskaisena pähkäilin, että “Ei sun tarvitse auttaa kaikkia.”

Olen ihminen, joka tykkää selkeistä säännöistä. Siksikin tämä asia saa mut niin hämilleen, kun kukaan ei sano yksiselitteisesti miten mun tulee toimia vaan kaikilla on asiaan eri mielipide. Sen ainakin tiedän, että mielummin jätän tippiä esimerkiksi meidän suloiselle ja ahkeralle siivoojallemme Rinille, joka tekee paljon töitä meidän eteen, kuin tarjoilijalle joka vain tuo lautasen eteeni. Tai annan vaikka setelin roskiksia tonkivalle lapselle. En siis halua enää automaattisesti jättää tippiä joka paikassa ja kaikille rutiininomaisesti, vaan mielummin annan enemmän niille, jotka koskettavat sydäntäni, joita todella haluan kiittää työstään tai auttaa. Kuten Rasmus totesi, kaikkia ei voi auttaa. Jokainen voi kuitenkin tehdä jotakin ja valita itse tapansa, sillä rahalla ja keinoilla mitä itsellä on käytettävissä.