Joulukuulumiset ja kiitokset vuodelle 2016

Joulu tuli ja joulu meni. Vieläkin tuntuu vähän epätodelliselta että tosiaan oli joulu. Melko hyvin saatiin kuitenkin kaikki jouluperinteet säilytettyä täälläkin päin maailmaa. Tämä oli tosiaan mullekin ensimmäinen joulu ikinä minkä vietin ulkomailla.

Joulupöytään saatiin hommattua kaikki jouluruoat mitkä haluttiin (ja perinteiseen tapaan niitä syödään umpikyllästyneenä edelleen tänään tapaninpäivänä). Joululaulut soi pitkin päivää luomassa tunnelmaa. Lumiukko katsottiin aamupäivällä Youtubesta ja YLE Areenan kautta loput joulun lastenohjelmat illalla (ne kun on aina nähtävissä vasta Suomen esitysten jälkeen eli ei voitu perinteisesti niitä aamupäivällä vielä katsella). Skypen kautta päästiin toivottamaan hyvät joulut perheenjäsenille Suomeen ja päästiinpä juttelemaan joulupukinkin kanssa Skypen välityksellä! Illalla tontut toi lahjat meidän minikuusen alle.

Milo leikkimässä uusilla duploillaan.

Vuoden lähestyessä loppuaan sitä tulee aina katseltua taaksepäin kulunutta vuotta ja pohdittua tulevaa. Tämä kulunut vuosi on antanut mulle niin paljon! Olen saanut toivomaani muutosta elämääni. Olen päässyt näkemään maailmaa. Olen saanut paljon uusia kokemuksia. Ja ihania uusia ystäviä.

Olen kuluneen vuoden aikana oppinut todella paljon. Ehkä tärkeimpänä olen oppinut sen, että uskon unelmiini. Uskon siihen, että kaikki on mahdollista ja uskallan kulkea unelmiani kohti. Tietynlainen pelko tuntuu väistyneen elämästäni. Kyllä moni asia pelottaa edelleen, mutta uskallan paremmin kohdata pelkoni ja luottaa siihen, että elämä kantaa. Olen myös saanut uudenlaista uskoa itseeni. Että mä pystyn ja mä pärjään. Olen oppinut paremmin kuuntelemaan tunteitani ja itseäni.

Kun sain Suomeen ja vanhaan elämääni etäisyyttä, olen myös nähnyt monet asiat selkeämmin. Se on tuonut paljon erilaisia tunteita pintaan. Olen mm. ymmärtänyt, ketkä ihmiset haluan tiiviimmin osaksi elämääni. Olen ymmärtänyt että on asioita, joista mun täytyy luopua. Ja että ihmisenä olen aivan todella keskeneräinen, vasta matkani alkupäässä.

En tiedä vielä minne ensi vuosi minut vie. Sen tiedän, että muutoksen tuulet jatkavat varmasti puhaltamistaan elämässäni. Sillä nyt on niiden aika, tunnen sen.

Onneksi ei kuitenkaan tarvitse vielä tietää tätä viikkoa pidemmälle. Huomenna lähdetään loppuviikoksi Bangkokiin seikkailemaan, se tieto riittää tällä erää. :)

Haluan kiittää kaikkia teitä blogini lukijoita siitä, että olette olleet mukana matkallani tänä vuonna. Toivon kaikille teille ihanaa ja ihmeellistä vuotta 2017! May all your dreams come true! <3

Hiukan erilainen jouluviikko

Niin se vaan joulu tulee tännekin päin maailmaa, huomenna on jo jouluaatto. Ei täällä samanlaiseen joulutunnelmaan pääse kuin Suomessa eikä juuri ole tullut joulua hössötettyä (mikä on multa ihme), mutta parhaamme teemme perinteiden säilyttämisessä.

Yleensä jouluviikko menee meillä Suomessa kynttilöitä poltellen, joululauluja kuunnellen, pipareita ja torttuja leipoen ja lasten kummeja tavaten. Koti on laitettu kauniin jouluiseksi. Tunnelma on samaan aikaan kihisevän jännittävä ja levollisen onnellinen.

Täällä jouluviikko on ollut oikeastaan kuin mikä tahansa viikko. Paitsi että aamuisin on avattu joulukalenterit ja iltaisin katsottu tv:stä Joulukalenteri (joka muuten on ollut aivan ihana tänä vuonna!).

Maanantaina Rasmus ja Luka pääsivät koulussa leipomaan pipareita, mikä oli kivaa. Meillä kotona kun jää piparit tänä vuonna leipomatta kun ei ole uunia. Koulussa oli samana päivänä myös jouluolympialaiset rannalla. Hiukan erilaiset joulupuuhat täällä päin siis. :)

Minä vierailin maanantaina Agape Home -päiväkodissa, jossa kävin jo aiemmin syksyllä ja annoin tällöin mahdollisuuden blogin lukijoille tehdä lahjoituksen päiväkodin hyväksi. Nyt kävin vihdoin toimittamassa lahjoitusrahoilla ostetut tuotteet päiväkotiin: maitotetroja, vaippoja ja sipsejä herkuiksi. Maitotetroja saatiin tuolla rahalla 348 kpl eli riittävät vähäksi aikaa. Paljon kiitoksia lahjoittaneille! <3

Tällä pienellä pojalla oli Milon vanha paita päällä. :) Lahjoitin meinaan aiemmin syksyllä Milolle pieneksi jääneitä vaatteita päiväkodin lapsille. Ihanaa kun täällä tietää kaiken menevän tarpeeseen, Suomessa tuntuu ettei kukaan huoli.

Tiistaina oppilaat katsoivat aamulla koulussa jouluelokuvan ja tämän jälkeen me vanhemmatkin kokoonnuimme koululle kuuntelemaan lasten lauluja sekä syömään joulupuuroa ja karjalanpiirakoita. Viimeiseksi ennen lomalle lähtöä oli todistustenjako. Nyt siis pojilla on lähes kolme viikkoa joululomaa koulusta.

Rasmus hakee todistuksensa.

Lukan vuoro.

Mä kävin tiistaina ekaa kertaa täällä kampaajalla. Uskaltauduin ottamaan vaaleita raitojakin hiuksiin, vaikka oonkin kuullut “kauhutarinoita” siitä, että thaimaalaiset eivät osaa värjätä suomalaista hiusta ja odotin saavani keltaiset hiukset. Hyvin kuitenkin osasivat homman. Aikaakin meni puolet vähemmän kuin Suomessa, thaimaalaiseen tapaan kun pääni kimpussa hääräsi koko ajan kaksi henkilöä. Täällä on nimittäin joka paikassa aina aivan älyttömän paljon henkilökuntaa.

Pyörähdin myös pikaisesti katsomassa jos keksisin vielä lisää lahjoja. Vähän harmittaa kun lahjoja tulee tänä vuonna normaalia vähemmän, täältä ei meinaan löydä läheskään yhtä kivoja lahjoja kuin Suomesta. Kirjakaupassa pörräsin etsimässä Milolle kirjoja. Niitäkin on hankala ostaa, kun täkäläiseen tapaan kirjatkin on kääritty muoviin, kuten aina kaikki tuotteet kaupoissa. Ei yhtään pysty selaamaan miltä kirja näyttää sisältä.

Keskiviikkona aloitettiin poikien joululoma menemällä koko päiväksi Ramayana-vesipuistoon. Se on viime keväänä auennut vesipuisto Pattayalla, jota mainostetaan Thaimaan suurimpana vesipuistona. Mun ja lasten seuraksi mukaan lähtivät Lukan luokkakaveri Oskari vanhempiensa kanssa.

Menomatkalla Oskarin perhe kierrätti meitä autolla katselemassa maisemia kun ei oltu sielläpäin Pattayaa aiemmin liikuttu. Näkyi paljon kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja. Ei täältä kaupungista tekeminen kyllä lopu. 

Nähtiin matkalla myös Khao Chee Chan eli 130 metriä korkea Buddha-kuva, joka on kaiverrettu lasersäteillä jyrkän karstivuoren seinään. Kuva valmistui vuonna 1996 kuningas Bhumibolin valtaistuimella olon 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

Valittiin hyvä päivä vesipuistoon, oli meinaan kuuma päivä. Vesipuisto oli viihtyisä ja tilava. Tekemistä riitti niin Milolle kuin isommillekin pojille. Rasmus, Luka ja Oskari huitelivat keskenään ympäri puistoa. Milokin nautti kovasti: leikki lasten alueilla, kellui mun kanssa aaltoaltaassa ja donitsilla lazy riverissä. Se on kyllä semmoinen hurjapää, kaikkiin liukumäkiin olisi menossa eikä välitä yhtään vaikka vettä suihkusi ja kaatui päälle milloin mistäkin. Rasmus onneksi laski Milon kanssa mäkiä niin sain välillä huilata.

Luka ja Oskari.

Kotimatkalla käytiin vielä ravintolassa syömässä. Oskarin äiti on thaimaalainen, joten pääsin taas maistelemaan ihan uusia ruokia kun pöytä tilattiin täyteen erilaisia annoksia. Hyvää oli!

Torstaina lähdin taas lasten kanssa retkeilemään. Tällä kertaa retkiseuraksi valikoitui Kati ja Sami lapsineen. Kohteena oli krokotiilipuisto, The Million Years Stone Park & Pattaya Crocodile Farm.

Vähän varauksella lähdin puistoon, täällä Thaimaassa kun suurin osa eläinpuistoista on aika karuja ja eläimiä kohdellaan huonosti. Ei tämäkään puisto mallikkaimmasta päästä ollut. Eläimillä oli ahtaat häkit, norsut olivat hermostuneen oloisia ja huumattuja tiikereitä oli odottamassa turisteja valokuviin. Jätettiin suosiolla kaikki tällainen väliin. Myös norsuratsastusta olisi ollut tarjolla. Siitäkin olen lukenut paljon juttuja, miten julmasti norsuja kidutetaan pienestä asti että antavat ylipäänsä ihmisten ratsastaa ja miten niiden selät ei edes kestä ratsastamista.

Saatiin kuitenkin puistossa paljon hienojakin elämyksiä. Kaikkia eläimiä sai syöttää. Paras kokemus oli ehdottomasti kirahvien syöttäminen. Milo oli aivan innoissaan ja syötti korillisen banaaneja kirahville. Tosi nätisti söi Milon kädestä, vaikka mua meinasivat aina tilaisuuden tullen puskea ja kerran säikähdinkin niin paljon että lensin selälleni. Myös norsuille syötettiin banaaneja.

Krokotiilejäkin pääsi syöttämään. Sai ostaa kanan jota roikutettiin ongen päässä. Hurjia otuksia olivat. Ja nopeita! Säikähdin monet kerrat syöttiä roikuttaessani kun joku krokotiili yhtäkkiä hyppäsi vedestä saaliin kimppuun. Ja kun lopulta nappasi kiinni niin hurjalla voimalla riuhtaisi onkea. Samilla kroko vetäisi kanan veden alle niin voimalla, että kaksi miestä sai kaikin voimin pitää ongesta kiinni ja siltikin kroko meinasi voittaa taistelun ja vetää ongen mukanaan veteen. Jännää oli.

Puistossa oli myös leikkipaikka, mikä on aina plussaa kun täällä ei leikkipuistoja oikein missään ole. Ampiainen tosin pisti mua leikkipaikan luona peukaloon. :(

Niin ja olihan puistossa eläinten lisäksi tietysti paljon hienoja kiviä, kuten puiston nimikin kertoo! 

Lopuksi ostettiin Milolle vielä matkamuistomyymälästä tällainen hassunhauska hattu. :D

Tämä päivä on mennyt kovaa flunssaa potiessa. Pää ja keuhkot on ihan tukossa ja ääni maassa. Kurkku oli eilen tosi kipeä, nyt se on onneksi jo vähän helpottanut. Voin hyvin korvata huomenna Petteri Punakuonon punaisen nenäni kanssa. :)

Nyt rauhoitutaan joulun viettoon. Oikein ihanaa joulua kaikille rakkaille ihmisille sinne Suomeen ja tänne Thaimaahan! <3

Orpokoti Suan Phungissa

Perjantaina 16.12. pakkasimme kaksi autoa täyteen ruokaa ym. tarvikkeita, herkkuja, pehmoleluja ja lahjakassit, jotka Pattayan suomalaisen koulun oppilaat olivat valmistaneet. Toiseen autoista ahtautui meidän seurue: minä, Anne T ja Anne H, sekä kolme harjoittelijaa koululta: Ansku, Maggis ja Lilli. Toiseen autoon hyppäsivät puolestaan Riston ja Juhan perheet, jotka taittavat tämän matkan kerran kuukaudessa. Lähdimme nimittäin ajelemaan kohti Myanmarin / Burman rajaa ja siellä sijaitsevaa orpokotia.

Matkamme määränpää oli pieni Suan Phungin kylä. Sinne on Pattayalta matkaa 385 kilometriä. Matka kestää 5-6 tuntia ruuhkista riippuen. Saavuimme illalla pimeän aikaan perille. Hotellia ei oltu varattu etukäteen ja yllättäen näinkin syrjässä turistialueilta on hotelleilla kysyntää. Kiersimme kaksi tuntia hotellilta toiselle etsimässä yösijaa. Kaikkialla oli täyttä. Yhdessä rivarissa olisi ollut tilaa mutta sinne emme halunneet jäädä, paikka ei viehättänyt ja oli ihan homeessa. Aloimme jo valmistautua siihen, että nukkuisimme yön autossa. Lopulta kuitenkin löysimme mukavan majapaikan. Yövyttiin koko 6 hengen naisporukka samassa mökissä. Ennen nukkumaan menoa kävimme kuitenkin vielä syömässä.

Meidän auton väkeä: Ansku, Maggis, Anne H, Anne T ja Lilli.

Muuta matkaseuruettamme.

Ja vielä lisää matkaseuralaisia.

Luultiin tilaavamme riisiviinaa mutta saatiinkin tällainen. Parempi näin. :) 

Anne T ja minä.

Meidän kommuuni.

Aamun valjetessa ja verhot avattuamme ulkona odotti hienot maisemat. Illalla pimeässä kun ei nähty yhtään missä oltiin. Olimme vuoristossa. Ilma oli aamusta vilpoisa, “vain” 21 astetta. Tuntuu muuten oikeasti viileälle kun on kuukausia elänyt päälle 30 asteen lämpötiloissa.

Maisemaa meidän mökin terassilta.

Meidän mökki.

Aamupalaksi nautimme emännän keittämää ja ylpeänä tarjoilemaa riisikeittoa. Hyvälle maistui, vaikka oudolta tuntuikin syödä aamupalaksi samanlaista ruokaa kuin söisi lounaaksi tai päivälliseksi. Thaimaalaisethan syövät samanlaista ruokaa kaikilla aterioilla.

Sitten lähdimme ajelemaan orpokodille päin. Kaikki orpokodin lapset ovat Burman kareineja, pakolaisia. Paljon burmalaisia perheitä on paennut maastaan Burman armeijan ajamana Thaimaan puolelle. Nyt he piileskelevät rajalla olevassa valtavassa sademetsässä, koska eivät halua joutua pakolaisleireille, jotka ovat karmeita paikkoja. Metsässä asuu arviolta jopa kymmeniä tuhansia burmalaisia.

Suan Phungin kylän pappi löysi nämä lapset metsästä vuonna 2013. Heidän vanhempansa olivat kuolleet mm. sairauksiin. Pappi otti lapset ensin asumaan kotiinsa ja rakennutti sitten lapsille kotinsa lähelle risumajan.

Risto, joka toimii Pattayalla suomalaisten pastorina (ja oli myös meidän thai-kielen opettaja), kuuli näistä orvoista. Käytyään heitä tapaamassa hän otti yhteyttä Juhaan, joka on rakennuttanut mm. meidän kotitalon ja paljon muitakin taloja Pattayalla. Sekä Riston että Juhan lapset käyvät Pattayan suomalaista koulua.

Yhteistuumin Risto ja Juha päättivät alkaa avustaa orpoja ja ovat nyt usean vuoden ajan käyneet säännöllisesti viemässä lapsille avustuksia. Vuosi sitten orpolapsille valmistui uusi talo, jonka Juha heille rakennutti. Voin vaan ihailla sitä työtä, mitä Risto ja Juha perheineen ovat näiden lasten eteen tehneet!

Tämän tyyppisessä talossa orvot ennen suomalaisten avustusta asuivat. Talossa ei ollut sisällä yhtään mitään tavaroita. Turvallinen tällainen talo ei myöskään ole, koska kuka vaan pääsee sisälle.

Tässä orpojen nykyinen kotitalo.

Lapsilla on nyt hyvä koti. Vain vanhemmat puuttuvat.

Orpokodille päästyämme meidät haluttiin ensin viedä kirkkoon katsomaan kyläläisten esityksiä. Kirkonmenot kestivät kaksi ja puoli tuntia. Kirkossa oli paikalla paljon kylän väkeä lapsista vanhuksiin. Esitykset olivat kivoja: laulua ja tanssia. Esityksiä oli paljon, orpolasten lisäksi myös kylän aikuiset esiintyivät. Välillä taas pidettiin pitkiä puheita ja rukouksia mistä ei ymmärretty mitään ja silloin alkoi istuminen puuduttamaan.

Kirkko.

Väkeä oli paikalla paljon.

Nuorelta näyttää tämä äiti.

Toisista pidetään huolta.

Orpolapsia.

Orpolapset metsästä pelastanut pappi.

Kirkko lahjoitti kylän vanhuksille ruokalahjat.

Risto vaimonsa kanssa ja Juha ex-vaimonsa kanssa.
He saivat orpolapsilta lahjaksi nämä hienot vaatteet kiitokseksi avustaan.

Minäkin sain orpolapsilta lahjapussin.

Kirkon jälkeen meidät kutsuttiin syömään kylän papin kotiin. Tämä pappi ja hänen vaimonsa ovat ne, jotka huolehtivat orvoista. Meitä varten oli laitettu pöytä koreaksi. Ruokaa oli todella suuret määrät, ei mitenkään saatu syötyä kaikkea. Uusia makuja pääsi maistelemaan.

Papin koti.

Pöytä on katettu.

Herkut ei loppuneet kesken.

Me vieraat söimme pöydissä, muut lattialla.

Lisää ruokaa.

Sitten siirryimme vihdoin orpokodille. Lapset riensivät innoissaan purkamaan tavaroita autoista. Tämän jälkeen jaoimme lapsille koulun oppilaiden tekemät joululahjapussit. Loppuaika orpokodilla meni paikkoihin tutustuen, lasten kanssa “keskustellen” (yhteistä kieltähän meillä ei ollut) ja läheisyyttä heille antaen.

Suomalaisen koulun oppilaiden tekemiä lahjapusseja lapsille.

Riston lapset Netta ja Nooa jakavat lahjapusseja lapsille.

Keskellä orpolasten "äiti", joka pappimiehensä kanssa huolehtii lapsista.

Erään lastenhuoneen seinältä.

Jalkapalloa.

Orpokodissa on tällä hetkellä 28 lasta. Nuorin on 5-vuotias, vanhimmat teini-ikäisiä. Paljon olen täällä Thaimaassa nähnyt (mm. slummissa), mutta tämä vierailu oli ehdottomasti kaikista liikuttavinta tähän mennessä. Etenkin tänä syksynä orvoiksi jääneet siskokset koskettivat sydäntäni. Heidän äitinsä oli kuollut pari kuukautta sitten syöpään ja muutama viikko sitten he olivat haudanneet viimeisen perheenjäsenensä, mummonsa. 

Näistä siskoksista nuorempi, 10-vuotias tyttö, oli hyvin surumielisen oloinen ja itkikin välillä. Kun kävin silittelemässä ja halaamassa tyttöä, niin sen jälkeen siskokset olivat halailemassa koko ajan. Heistä oikein huomasi, miten kaipasivat äidin läheisyyttä. Kun meidän tuli aika lähteä, nämä siskokset kävivät sanomassa mulle “Mari I love you”. Kyyneleet silmissä lähdin sitten kotimatkalle.

Siskoksista nuorempi, 10v.

Isosisko 11v.

Sinne ne lapset jäivät vilkuttamaan.

Kotiin palattuani kerroin Samulille näistä siskoksista ja että kyselin Ristolta voiko näitä orpoja kukaan adoptoida, niin viereisestä huoneesta kuului Rasmuksen huuto: “Siis ootsä menny nyt adoptoimaan meille siskoja?!?” :) Ei, en ole, vaikka mieli tekisikin. Toivon kuitenkin koko sydämestäni, että heille löytyisi rakastava koti jostakin.

En ole varma, pääsenkö itse käymään orpokodilla vielä uudestaan, välimatka kun on sen verran pitkä. Tarjoan kuitenkin teille lukijoille mahdollisuuden auttaa. Mikäli haluat, voit tehdä lahjoituksen orpokodille tililleni FI35 2293 2000 0592 28 (Nordea), viestiksi orpokoti. Lupaan toimittaa rahat Ristolle ja vannon että jokainen sentti käytetään orpolasten hyväksi. Kiitos jo etukäteen niille, jotka osallistuvat ja auttavat! <3 

Lopuksi vielä kuvia ja tunnelmia Suan Phungin kylästä:

Kauppa.

Sunnuntaisin kirkon jälkeen kylän väelle tarjotaan ruoka.

Ruokaa tulilla.

Tiskivuoro.

PS. Kotimatkan huipensi pysähtyminen kotoisassa tavaratalossa tuttujen herkkujen äärellä. :)