Ensimmäisen viikon tunnelmia ja uusi koti

Niin se lähdön hetki lopulta koitti. Kodin tavaroiden pakkaamisessa varastoon oli sellainen urakka, että respectiä vaan kaikille teille jotka muutatte usein. Omasta edellisestä muutosta olikin vierähtänyt jo 10 vuotta aikaa.

Valmis! Ahdettin kaikki Suomeen jäävä irtaimisto yhteen huoneeseen.

Ihme kyllä, mua ei missään vaiheessa jännittänyt muutto Thaimaahan. En tiedä johtuiko se siitä, että maa on ennestään tuttu kahdelta aiemmalta reissultamme, vai siitä että keskityin vaan niin täysillä tavaroiden pakkaamiseen ja päällimmäisenä tunteena oli stressi. Vai olisiko tuo johtunut yksinkertaisesti siitä, että tunsin niin vahvasti sydämessäni tämän olevan oikein. Tunnemyrskykin iski vasta lähtöä edeltävänä iltana, jolloin löysin itseni itkemässä ikävää Suomeen jääviä rakkaita kohtaan.

Pitkän ja raskaan lennon ja kahden huonosti nukutun yön jälkeen saavuimme lopulta maanantaiaamuna 1.8. Bangkokin lentokentälle. Kentälle etukäteen tilattu kyyti ei saapunut paikalle, tai ainakaan emme sitä mistään löytäneet. Mutta hienosti pääsimme lopulta taksilla perille Pattayan Pratamnakiin ja asuntoon jonka olimme vuokranneet ensimmäisen viikon ajaksi.

Tässä on meidän vuoden tavarat. Plus muutama käsimatkatavara jotka on piilossa rattaiden alla.

Tuon ensimmäisen päivän aikana, todennäköisesti väsymyksestä johtuen, olo oli tosi sekava ja päällimmäisenä tunteena oli ehkä jonkin sortin ahdistus. Että mitä me ollaan menty tekemään. Jotenkin vasta silloin tajusin ihan oikeasti miten kauan me täällä maailmalla ollaan (vaikka todellisuudessahan aika menee varmaan ihan liian nopeasti). Kaikki tuntui hankalalta ja raskaalta. Olo vieraassa kodissa, vieraiden tavaroiden keskellä. Omille tavaroille ei ollut tuttuja paikkoja, monia jokapäiväisiä tarvikkeita puuttui eikä tiennyt mistä niitä saa tai saako edes. Että tätäkö tämä nyt on.

Seuraavana päivänä pitkien yöunien jälkeen olo tuntui jo paljon valoisammalta. Milo tosin sairastui vatsatautiin jo ensimmäisenä yönä, kun oli lentokoneessa ja välilaskun aikana Istanbulin kentällä nuollut ja lähminyt kaikki lattiat ja kaiteet. Onneksi se meni nopeasti ohi. Kun sitten aamulla istuin parvekkeella ihanassa trooppisessa lämmössä, uudessa äänimaailmassa aamiaista syöden ja maisemaa katsellen, tunsin suurta onnea ja kiitollisuutta siitä, että saan kokea tämän kaiken. Mieli oli täynnä intoa ja valmis seikkailuun.

Maisemaa parvekkeeltamme.

Tämä ensimmäinen viikko on mennyt leppoisasti. Taivas on ollut enimmäkseen pilvessä mutta ihan hyvä niin, sen verran hikistä on ilman auringonpaistettakin. Täällä on nyt sadekausi, mutta viikon aikana vettä on tullut ainoastaan yhtenä iltana. Ollaan huilailtu, uitu ja kävelty pitkin Pratamnakin katuja. Samalla ollaan yritetty selvittää asioita ja saada uusi arki rullaamaan. Aika pää pyörällä tässä on oltu, niin paljon asioita mitä ei vielä ymmärrä eikä tiedä.

Niin ja tietysti keskeisessä roolissa tällä viikolla on ollut asunnon etsiminen. Jo Suomessa päätimme, että majoitumme mahdollisimman edullisesti mutta kuitenkin mukavasti. Näin jää rahaa reissaillakin vuoden aikana. Kävimme parin päivän aikana katsomassa yhteensä noin 10 vuokra-asuntoa Pratamnakin alueelta ja joukkoon mahtui jos jonkinlaista vaihtoehtoa. Oli oma talo kattoterassilla sekä vaihtoehtoisesti kerrostalo-condo jonka katolla 9. kerroksessa oli uima-allas ja ihan huikeat näkymät. Oli tilavampaa asuntoa pienemmällä uima-altaalla ja pienempää asuntoa isommalla uima-altaalla. Oli pientä sievää parveketta ja valtavaa kesähuonetta. Joukossa oli myös hulppea luksus-asunto, jossa kaikki oli viimeisen päälle hienoa ja tilaa oli valtavasti, vaatehuonekin oli kuin Sinkkuelämää-leffassa. Ja hintakin oli tietysti tuplaten sen mitä muissa asunnoissa.

Monesti tuntui menevän niin, että joko asunto tai uima-allas miellytti mutta harvoin molemmat (ja kiva uima-allas on siis todella tärkeä mun kriteeri-listalla). Osa asunnoista sijaitsi liian kaukana koulusta (täällä kun lapset pitää saattaa kouluun niin en todellakaan aio kulkea 3,5 km matkaa kävellen edes takaisin monesti päivässä), joidenkin vieressä oli meluisa rakennustyömaa, joissakin haisi kummalle, tuli vain kylmää vettä hanasta, oli ötököitä tai nuhjuista tai asunto oli pimeä. Osa sai huokailemaan ihastuksesta, osassa olo oli kuin hotellissa tai jenkkisarjojen hienostorouvana. Jossakin oli heti terassin edessä uima-allas mistä näin jo kauhukuvia kuinka Milo karkaa sinne heti kun käännän selkäni. Tai parvekekaiteen välit niin suuret että 2-vuotias mahtuisi helposti kävelemään niiden läpi. Maantasalla oleviin asuntoihin myös kuulemma vaeltavat helpoiten torakat, muurahaiset ym. ällöttävät önnit, jonka kuultuani tein yksin demokraattisen päätöksen että pyritään ylöspäin.

Asuntokierroksen jälkeen jäätiin kuulostelemaan fiiliksiä. Yksi kerrallaan tiputettiin asuntoja pois. Jopa asunto mikä oli pohdinnoissamme pitkään ykkösenä, putosi lopulta pois. Siinä olisi ollut ihana rauhallinen ja aurinkoinen allasalue aurinkotuoleineen, kaunis puutarha ja suuri parveke. Se kuitenkin häiritsi liikaa, että makuuhuoneissa ei ollut ikkunoita (en voi sietää pimeyttä, siksihän tänne muutettiinkin Suomen talvista pimeyttä karkuun) ja asunto tuntui jotenkin ahtaalta.

Mikä hassuinta, lopulta asunnoksi valikoitui juuri se, missä me ollaan tämä ensimmäinen viikko jo majailtu. :) En hetkeäkään kuvitellut että jäätäisiin tähän kun tänne saavuttiin, mutta yhtäkkiä kaikkien näiden asuntopohdintojen keskellä huomattiin kaikki, että tämä asunto on alkanut tuntumaan kodilta ja viihdymme tässä hyvin. Enää ei häiritse yhtään se, että naapureiden parvekkeet ovat lähellä, näkymä parvekkeelta on “ahdas” eikä altaan ympärillä ole mahdollista ottaa aurinkoa. Päinvastoin tämä tuntuu hyvin kodikkaalta ja täydelliseltä juuri tällaisena. Yllätyin itsekin, että en kaipaa kuvitteellista luksuselämää, en kaipaa lomatunnelmaa ja hotellimaisuutta, vaan haluan todella tuntea asuvani Thaimaassa (vaikkakin länsimaisessa kerrostalossa jossa on vartiointi).

Meidän kotitalo. 

Täällä on nyt sitten meidän koti. 76 neliötä, 2 makuuhuonetta, olohuone ja keittiö, 2 kylppäriä ja vaatehuone. Sekä pieni ja sievä parveke, josta näkyy jopa meri kun oikein tähyilee. :) Asunto sijaitsee 4. kerroksessa. Oikein toimiva, siistissä kunnossa ja sisustettu kivasti. Pihalla on iso uima-allas ja palvelut ovat lähellä. Vuokraa tästä asunnosta maksamme noin 650 euroa kuussa. Plussana vielä se että tämän rakennuksen alakerrassa on Pattayan suomalainen koulu, joten Rasmuksen ja Lukan koulumatka on erittäin lyhyt ja pojat voivat mennä kouluun itse eikä mun tarvitse saatella.

Nyt kun päätös kodista on tehty, voimme alkaa tosissaan asettumaan ja kotiutumaan. Eilen käytiin Tescossa (paikallinen Prisma) tekemässä joitakin tarpeellisia hankintoja ja tämä päivä on mulla mennyt matkalaukkuja purkaessa ja kotia järjestäessä, suurin osa tavaroista on onneksi jo löytänyt paikkansa. Samulin päivä puolestaan meni sahatessa taksilla edestakas kauppoihin etsimään piuhaa jolla saisin siirrettyä kuvat kamerasta koneelle kun oma piuha unohtui Suomeen. Ehdin jo ahdistua asiasta, mutta kolmannella kerralla ostettu piuha vihdoin toimi, jippii!

Milolle löytyi näin hieno menopeli Tescosta!

Milon lelukaappi.

Rasmuksen ja Lukan mielestä parasta uudessa omassa huoneessa on se että saa nukkua oman veljen vieressä ja että huoneessa on televisio.

Tänään on Thaimaassa järjestetty kansanäänestys uudesta perustuslaista ja Suomen suurlähetystö varoitteli etukäteen mahdollisista levottomuuksista. Täällä päin on ainakin yhtä rauhallista kuin yleensäkin, en tiedä mikä on tilanne esim. Bangkokissa.

Huomenna Samuli lopettaa lomailun ja aloittaa etätyöt. Rasmuksella ja Lukalla loma jatkuu vielä kolme ja puoli viikkoa, sillä täällä koulu alkaa vasta 1.9. Tämä bloggaaja kiittää ja sulkee parveketoimistonsa tältä illalta.