Ihmetyksen aiheita

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää ja kummastuttaa täällä vieraan kulttuurin keskellä. Miten erilaisilla tavoilla asioita hoidetaan eri puolilla maailmaa. Ja miten moni asia näin suomalaisen näkökulmasta hoidetaan ajattelemattomasti tai jopa vaarallisesti.

Yksi asia mikä kirpaisee täällä on valtava muovin määrä kaikkialla. Ihan kaikki pakataan muoviin. Kaupassa esimerkiksi banaanitkin on usein pakattu muovikelmun alle ja näin jopa litran mehutölkkejä hyllyssä läpinäkyviin pusseihin pakattuina. Tämän lisäksi kassaneiti pakkaa kaikki ostokset tuplapusseihin ja yhteen tällaiseen pussiin vain muutaman tavaran, sitten otetaan jo uudet pussit. Kauppareissulta kertyykin aivan järkyttävä määrä pusseja. Lisäksi nämä pussit ovat liian pieniä uusiokäyttöön esimerkiksi roskapusseina.

Muovipussitettuja mehutölkkejä.

Täällä ei myöskään kierrätetä mitään ja harmittaa sulloa samaan roskapussiin kaikki sekajätteet, biojätteet, pahvit ja paperit. Varsinaista pullonpalautusjärjestelmää ei myöskään ole, mutta käsittääkseni paikalliset saavat pulloista jonkin verran rahaa kun ovat keränneet ison kasan niitä. Tämän vuoksi roskiksia tongitaankin ahkerasti. Itse olemme jättäneet pullot eri kassissa roskiksen viereen helpottaaksemme pullonkerääjiä.

Turvallisuus on asia, josta paikalliset eivät tunnu juuri huolta kantavan. Liikenne on tunnetusti kaoottista ja liikenneonnettomuuksia sattuukin vuosittain paljon. Kuitenkin paikalliset huristelevat huolettomasti skoottereillaan ilman kypärää sylivauvat sylissään, tai istuvat avolava-auton laidan päällä pitämättä mistään kiinni. Eikä tämä huolettomuus päde ainoastaan liikenteessä. Esimerkiksi rakennustyömailla miehet työskentevät ilman kummempia turvavarusteita ja vesipuistossa laskevat jyrkkiä vesiliukumäkiä seisaallaan. 

(Kuva aiemmalta Thaimaan reissultamme.)

Itsekin joudutaan toki matkustamaan täällä turvattomammin kuin Suomessa. Ja kyllähän lavataksin kyydissä matkustaminen tuulen tuivertaessa kasvoilla on hauskaa, sitä ei voi kieltää. Paljon ollaan myös kävelty täällä eikä se ole yhtään turvallisempaa. Jalkakäytäviä ei kaikkialla ole (tai ovat sen verran huonoja ettei niillä pysty rattaiden kanssa kulkemaan) ja skootterit pyyhältävät ohi kylkeä hipoen. Tienylitykset ovat varsinainen jännitysnäytelmä. Kaikenlaista kulkupeliä tulee joka suunnasta eikä kukaan tee elettäkään antaakseen meille tietä. Ei auta kuin lähteä jossakin välissä juoksemaan tien yli. Ehkä juuri siksi täällä ei paljon muita jalankulkijoita meidän lisäksi missään näy. Onneksi tässä meidän kotinurkilla on hiukan rauhallisempaa myös liikenteen osalta.

Lavataksin kyydissä (=paikallisbussi).

Thaimaalaiset eivät koskaan näytä kiireisiltä. Taksikuskit köllöttelevät riippumatossa tai tienvarteen raahatulla rikkinäisellä sohvalla kyytiä odottaen. Hierontapaikkojen tytöt istuskelevat juoruilemassa keskenään. Vesipuistossa vesiliukumäen valvoja näprää kännykkäänsä ja näyttää kädellä että saa mennä vilkaisematta kertaakaan liukumäkeen. Samaan aikaan joka paikka on rempallaan ja suomalainen suorittaja-luonne löytäisi vaikka kuinka paljon hommia mitä hoitaa asiakkaita odotellessa.

Jos thaimaalaiset osaavat ottaa rennosti niin osaavat myös thaimaalaiset kulkukoirat. Ne köllöttelevät kaikessa rauhassa milloin keskellä autotietä, milloin ravintolan pöydän alla. Ja kävellessään löntystelevät verkkaiseen tahtiin. Suomessa kun koirilla tuntuu olevan aina yhtä kiire kuin ihmisilläkin.

Thaimaalaiset sähköjohtoviritelmät jaksavat myös päivittäin hämmästyttää. Ja kauhistuttaa, kun välillä ne roikkuvat päätä hipoen tai jopa maassa asti. Johtoja on hurjat määrät ja ne on sikin sokin solmittu yhteen. Monissa paikoissa johtoryppäät pitävät myös epäilyttävää sirinää ja rätinää.

Ylipäänsä kaikki tunnutaan tekevän täällä vähän sinnepäin, ei se niin justiinsa ole. Ja siinä juuri on toisaalta osa Thaimaan viehätystä. Ehkä sillä ei ole väliä, vaikka ravintolan seinät tarvitsisivat uutta maalia, kalusteet ovat eriparia ja siellä täällä lojuu epämääräisiä tavararöykkiöitä. Se juuri tekee ravintolasta kiehtovamman kuin vieressä oleva länsimainen viimeisen päälle siloiteltu ravintola.

Ehkä minäkin, joka aina ajattelen että “asiat pitää tehdä tehokkaasti ja sitten vasta levätään kun kaikki hommat on tehty”, voisin ottaa thaimaalaisista oppia ja heittäytyä vaan riippumattoon löhöämään. Ei ne hommat kuitenkaan tekemällä lopu.