maanantai 18. heinäkuuta 2016

Matka kohti aurinkoa ja lämpöä

Jos jotain olen viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana oppinut, niin sen että kun jotain haluaa todella palavasti ja koko sydämestään, niin silloin kyllä keksii keinot ja asiat alkavat lopulta rullaamaan kohti tavoitetta kuin itsestään.

Tietenkin kaikki nämä muuttojärjestelyt ovat vaatineet paljon aikaa ja työtä, älkää toki ymmärtäkö väärin. Viiden ihmisen liikuttaminen toiseen maahan ei tapahdu sormia napsauttamalla. Uusia ja yllättäviäkin haasteita on tipahdellut tasaisesti eteen matkan varrella. Hetkellisesti ne ovat saattaneet lamaannuttaa ja on iskenyt pelko että tähänkö tämä koko homma nyt kaatuu, mutta sitten olen vain itsepintaisesti jatkanut selvittelyjä ja raivannut haasteita sivuun yksi kerrallaan, kieltäytynyt luovuttamasta ja luottanut siihen että asioilla on tapana järjestyä. Loppujen lopuksi tämä kaikki on kuitenkin tapahtunut yllättävän helposti ja vastaukset niihin ”mahdottomiinkin” pulmiin ovat löytyneet, kun vain avaa rohkeasti suunsa ja kysyy.

Kun päätös Thaimaahan muuttamisesta oli tehty, iski alkuinnostuksen jälkeen epätoivo. Tiesin, että selvitettäviä ja hoidettavia asioita on paljon, mutta miten ihmeessä saisin selvitettyä edes sen mitä kaikkea ylipäänsä pitää selvittää? Hetkellisen lamaannuksen jälkeen päätin vain lähteä etenemään pala kerrallaan ja aloittaa niistä asioista joiden sillä hetkellä tiesin varmasti vaativan selvittelyä.

Pikkuhiljaa palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja aina yhtä asiaa selvitellessäni vastaan tuli uusia asioita. Puolen vuoden aikana on tullut lähetettyä aika monta sähköpostiviestiä, soitettua vähintään yhtä monta puhelua ja kyseltyä varmasti tyhmiäkin erilaisissa Thaimaa-aiheisissa ryhmissä. On hoidettu paperibyrokratiaa, lätkitty seinät täyteen to do -listoja, etsitty tietoa ja tehty tarpeellisia hankintoja. Se on yllättänyt positiivisesti, miten avuliaita ja kannustavia suurin osa ihmisistä on ollut, tuntemattomatkin.

Vaikka hommaa on ollut paljon, niin sitä on tehnyt mielellään kun edessä odottaa niin ihana palkinto. Olen nauttinut tästä projektista suuresti, jo tämä matka kohti unelmaa on tuonut todella paljon iloa.

Viikonloppuna ”hyvästeltiin” ystävät superhauskojen läksiäisjuhlien merkeissä. Nyt on enää viimeinen rutistus jäljellä, pari viikkoa elämää avonaisten matkalaukkujen ja laatikoiden keskellä. Yritän siis saada kodin pakettiin ennen vuokralaisten saapumista ja tärkeimmät asiat pakattua mukaan yhden uhmaikäisen ja kahden energisen koululaisen pörrätessä ympärillä kaaoksessa olevassa kodissa. Huh! Ei mikään helppo yhtälö tällaiselle äärimmäisen helposti stressaantuvalle ihmiselle. 

Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten Thaimaan lämmöstä, kunhan ollaan asetuttu aloillemme. Iik, ihan kohta mennään!!

PS. Koska olisin itse kovasti kaivannut tämän matkan alkutaipaleella selkeää ja konkreettista tietoa siitä miten toteuttaa muutto Thaimaahan, ajattelin koota tällaisen oppaan omien kokemusteni perusteella. Ehkä siitä on tulevaisuudessa apua jollekin oman unelman toteuttamisessa. Palaan asiaan kunhan saan muistiinpanoista muodostettua selkeän kokonaisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti