Lomailua ostoskeskuksissa

Rasmuksen ja Lukan viimeinen joululomaviikko vietettiin ihan kotosalla Pattayalla. Ajatuksena oli ensin lähteä jonnekin minireissuun vielä Bangkokin jälkeen, mutta talous tuli vastaan. Joulukuussa oli kuluja sen verran paljon että täytyy välillä ottaa taas vähän iisimmin että saadaan budjetti jotenkin riittämään.

Maanantai meni ihan huilaillessa Bangkokin reissun jäljiltä. Uitiin pitkästä aikaa kunnolla omassa uima-altaassa poikien kanssa. Uiminen on vähentynyt todella paljon alkuajoista. Tietysti alkuhuuma on ohi, mutta altaan vesikin on nyt talviaikaan ollut usein ihan jäätävän kylmää. Kyllä, se todella tuntuu jäätävältä ja kylmyys ihan pistelee ihoa, vaikka onkin vaikea uskoa että täällä voisi vesi olla kylmää. Aurinko ei nyt talviaikaan paista meidän altaalle vaan jää rakennuksen taakse, mikä on harmi ja vaikuttaa altaan lämpöön. Nyt vesi oli kuitenkin ihan inhimillisen lämpöistä, viileää mutta ei niin kylmää. Lapset nautti.

Milo pisti veljet sukeltamaan leluja vedenpohjasta. Voi sitä naurua!

Välillä palloilua kuivalla maalla.

Tiistaina lähdettiin aamulla reippaina kävelemään rantakatua pitkin kohti Jomtienia ja immigrationia. Oli nimittäin taas aika saada uusi leima passiin, 30 päivää jatkoaikaa viisumille. Perille päästyämme immigrationin ovella oli lappu, että suljettu. Ilmeisesti siis joku paikallisten pyhäpäivä. Mä kun vielä yritin etukäteen tarkistaa netistä että onhan se varmasti auki, mutta immigrationin sivuilla ei ollut mainintaa mistään poikkeuksellisista aukioloajoista, pyhäpäivistä tms.

Täällä on muutenkin kaikkien paikkojen nettisivut aina todella surkeita. Koskaan ei löydy mitään olennaisia ja tärkeitä tietoja mihinkään paikkoihin. Esim. aukioloajat, hinnat ym. perustieto puuttuu lähes poikkeuksetta paikallisilta nettisivuilta. Jos niitä sivuja ylipäänsä edes on.

Käytiin sitten vaan syömässä Jomtienin vakkariravintolassamme Surf Kitchenissä ja lähdettiin lavataksilla kotiin päin. Tulipahan reippailtua.

Thaimaa on kyllä opettanut mulle paljon rentoutta. Nytkin kun raahauduttiin immigrationille ja se oli kiinni, kohautin vaan olkiani ja totesin että huomenna uudestaan. Ei yhtään yllättänyt, ei harmittanut eikä suututtanut. Suomessa olisin kiehunut raivosta turhan reissun ja huonojen nettisivujen takia. Toivon niin, että saisin tuotua tämän saman asenteen Suomeen tullessani. Pelkään kuitenkin, että suomalainen kireys ja kiire naksahtaa päälle saman tien Suomeen palatessamme.

Keskiviikkona päätettiin, että menen sittenkin immigrationiin yksin, ettei tarvitse raahata poikia turhaan sinne jonottamaan. Samuli menee sitten toisena päivänä yksin. Tämä olikin todella viisas päätös. Mua varoiteltiin etukäteen, että turistiaikaan jonot on hirveät. Siihen en kuitenkaan osannut varautua, että jonotukseen menisi viisi tuntia aikaa. Siis viisi tuntia! Syksyllä meni tunti.

Taas hämmästyin omaa muuttunutta itseäni. Kertaakaan ei ärsyttänyt odottelu, vaikka en edes älynnyt ottaa mitään tekemistä mukaan. Jonotuslapun saadessani mua ennen samassa jonossa oli melkein 100 henkilöä ja tähän muut jonot päälle, joita oli yhteensä yhdeksän eri asioille. Voitte siis kuvitella ihmisten määrän ahtaassa ilmastoimattomassa tilassa. Pakko oli odotella pääasiassa ulkona, sisällä alkoi happi loppua ja paniikkikohtaus nousta tungoksessa. Kävin sitten lounaalla, kävelemässä vähän, jätskillä, juttelin muiden odottajien kanssa jne. ja välillä kurkin sisään missä numerossa mennään. Siinä se päivä kului. Ja lopulta sain leiman.

Ainoa mikä tympi oli kaavakkeiden täyttäminen. Sain heti alkuun kotona täytetyn kaavakkeen lisäksi lisäpapereita täytettäväksi. En taas tajunnut niistä yhtään mitään, vilkuilin vaan olan yli muilta mallia miten olivat laput täyttäneet. Kaavakkeet oli tietysti taas erilaiset kuin viime kerralla. Samoja tietoja piti täyttää moneen kertaan ja mun piti täyttää omiin lappuihin myös kaikkien muiden perheenjäsenten tiedot (passinumerot, viisumileimat ym.). Eikä virkailija tainnut lopulta edes vilkaista niitä mun huolella täyttämiä lappuja sen kummemmin, katsoi vaan että kaikki paperit on nipussa.

Kun vihdoin pääsin kotiin, lähdinkin lähes samalla oven avauksella Milon kanssa sairaalaan. Oltiin lähdössä syömään ja Milo putosi rappusista tosi pahannäköisesti ja tuli pää edellä alas rappusten kulmaan. Lähelle ohimoa alkoi kasvaa samantien todella korkea tummansininen sarvi. Päätin oman mielenrauhan takia käyttää pojan näytillä. Matkalla sarvi ehti jo vähän laskea. Lääkäri sanoi, että mikäli Milo ei oireile mitenkään ja ala käyttäytyä oudosti niin kaikki on ok. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Lopulta päästiin syömään vasta klo 19 jälkeen. Aivan hirveä nälkä oli. Onneksi meidän kadulle on avattu hiljattain uusi ravintola Red Brick, niin ei tarvinnut kävellä sen kauemmas syömään. Ravintola on viihtyisä ja ruoka hyvää.

Torstaina mun oli tarkoitus mennä isojen poikien kanssa leffaan, mutta Samuli joutuikin tiputukseen sairaalaan niin ei sitten päästykään. Samulilla on ollut kaikenlaisia outoja oireita jo muutaman viikon ajan ja nyt kun vihdoin suostui menemään lääkäriin niin sillä todettiin joku vakava tulehdus kudoksessa, joka on hoitamattomana hengenvaarallinen. Joutui torstaina ja perjantaina menemään antibioottitiputukseen ja sai vielä kasan lääkkeitä kotiin. Ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan, Samuli voi ihan hyvin. Sanoin kyllä sille, ettei tarvitse kerran vuodessa yrittää tapattaa itseään (viitaten reilu vuosi sitten sattuneeseen pahaan putoamistapaturmaan).

Lähdettiin sitten ajan kuluksi lasten kanssa pyörimään Central Festival -ostoskeskukseen. Ajateltiin käydä lähinnä vaan syömässä, mutta löydettiinkin sitten sieltä leikkipaikka jonne pojat halusi mennä. Hiki päässä riehuivat eli saivatpahan ainakin purettua energiaa.

Perjantaina meidän siivooja Rin tuli poikkeuksellisesti meille siivoamaan normaalin keskiviikon sijaan. Lähdin poikien kanssa siivouksen ajaksi syömään aamiaista ravintolaan. Letut maistuivat pojille, voitais kuulemma käydä useamminkin syömässä lettuja aamiaiseksi. :)

Illalla pääsin sitten vihdoin Rasmuksen ja Lukan kanssa leffaan. Käytiin katsomassa uusi lastenelokuva Sing ja tykättiin. Rasmus ja Luka olivat täällä ekaa kertaa leffassa. Ihan hyvin pysyivät kärryillä vaikka puhe oli englanniksi. Pari kertaa aloin selventämään jotain kohtaa niin sain vastaukseksi “Joo me tajuttiin”. :)

Lauantaina suunnattiin Harbor-ostoskeskukseen. Luka ja Samuli menivät kiipeilyseinälle kiipeilemään. Mä en uskaltanut, Rasmus ei halunnut ja Milo on liian pieni, joten kierreltiin sitten kolmistaan kauppoja ja katseltiin mitä kaikkea muuta ostoskeskuksesta löytyy. Löydettiinkin hauskan näköinen leikkipaikka Kidzoona, jota ei oltu ennen huomattu.

Välillä käytiin kurkkimassa kiipeilyä. Luka tykkäsi tosi paljon kiipeillä! Ekaa kertaa oli tällaisessa. Näytti kyllä niin hauskalta, että alkoi tehdä mieli itsekin mennä kokeilemaan. Pelkään vaan sitä, että pääsen ehkä ylös, mutta en uskalla korkeanpaikan kammoisena tulla alas ja jähmetyn ylös kunnes joku noutaa mut. Mutta ehkä mä voisin joku kerta mennä kokeilemaan niin, että en kiipeä korkealle.

Luka tykkäsi kiipeillä, mutta alastulo oli kuulemma kaikista hauskinta. :) 

Lauantai-iltana Rasmus ja Luka pyysivät, että tehdään sunnuntaina jotain hauskaa vikan lomapäivän kunniaksi. Rasmus sanoi että “Tehdään vikasta lomapäivästä ikimuistoinen. Sellainen, että sittenkin kun me ollaan 100-vuotiaita eikä muisteta edes omaa nimeä niin me muistetaan se päivä.” Ei mitään paineita. :D

Ratkaisin asian antamalla Rasmuksen ja Lukan päättää päivän ohjelman. He halusivat lähteä lauantaina Harborissa nähtyyn leikkipaikka Kidzoonaan. Ja mehän lähdettiin. Paikka oli tosi monipuolinen ja kiva. Pojilla oli hauskaa pienimmästä isoimpaan. Siellä oli paljon leikkipisteitä, jossa sai leikkiä esim. kauppaa, ravintolaa, postia tai lääkäriä. Myös pallomeret, pomppulinnat ja liukumäet löytyi. Oli myös junarataa, rakennussarjoja ja kaikenlaisia leluja. Hyvin sai ajan kulumaan.

Milo järjesteli sushit kassalaatikkoon.

Päivän ruokailut hoidettiin myös poikien toiveen mukaisesti. Paitsi Mäkkiin en suostunut menemään, ollaan viime aikoina jouduttu käymään siellä ihan liian usein. Syötiin sitten lounas Subwayssa ja päivälliseksi käytiin tekemässä itse pizzat Pizza Plazassa, jossa ollaan käyty kerran aiemminkin.

Samuli ei ollut päivän ohjelmassa mukana, joten illalla kun pojat halusivat vielä uimaan niin passitin isin seuraksi ja lähdin itse rentoutumaan hierontaan. Ennen nukkumaanmenoa katsoin vielä poikien kanssa stand upia telkkarista ja naurettiin vedet silmissä. En tiedä oliko päivä sellainen jota muistelevat vielä 100-vuotiaana, mutta ainakin hauskaa meillä oli. :)

Kylläpä tulikin viikon aikana vietettyä aikaa ostoskeskuksissa, yhteensä neljänä päivänä. Täällä ostoskeskukset on niin paljon monipuolisempia kuin Suomessa, paljon kaikenlaista tekemistä riittää ja aina löytyy jotain uutta. Suomessa olisi tällaisille talviaikaan varmasti paljon kysyntää.