perjantai 6. tammikuuta 2017

Bangkok osa 2

Edellisessä kirjoituksessani kerroin Bangkokin lomamme alkupuoliskosta: Lumpini Parkista, Kidzaniasta ja jokiristeilystä temppelivierailuineen. Nyt kerron loppuviikostamme Bangkokissa.

Perjantaina suuntasimme mun odottamaan Terminal 21 ostoskeskukseen. Tämä ostoskeskus on tehty muistuttamaan lentokenttää ja jokaisella kerroksella on oma teemakaupunkinsa, jonka mukaan kerros on sisustettu. 







Oma kerroksensa oli Karibialla, Roomalla, Pariisilla, Tokiolla, Lontoolla, Istanbulilla, San Franciscolla ja Hollywoodilla. Roomassa ja Pariisissa oli enimmäkseen kalliita merkkiliikkeitä. Lontoossa oli meidän mielestä parhaat vaatekaupat ihanine pikkukujineen. Myös Tokio-kerros oli kiva. San Franciscolle oli varattu kaksi kerrosta täynnä ravintoloita. Hollywood-kerroksessa oli luonnollisesti elokuvateatteri.

Karibialla.



Rooman taidetta.

Pojat vespan kyydissä.


Pariisin kaduilla.

Tokion pikkukujilla.






Lontoo.






Istanbul.

San Francisco.


Oscar-patsas, Hollywoodissa tietenkin.

Myös ostoskeskuksen vessat oli sisustettu aina kerroksen teeman mukaisesti. Kerrankin oli elämys jopa käydä vessassa. :D Ei kuitenkaan tullut joka kerroksen vessoja kurkittua.

Karibian vessat.

Lontoon vessakäytävällä.

Mitä saisi olla? Vessassa käyntikään ei ole enää yksinkertaista. Pöntön käsinojassa on tarjolla mm. suihkuttelua, kuivausta ja istuimen lämmitystä.

Tykkäsin ostoskeskuksesta tosi paljon! Sen lisäksi, että jokainen kerros oli erilainen ja sisustuksen yksityiskohtia oli hauska bongata, myös kaupat olivat pullollaan kaikkea ihanaa. Perheen miesväki löysi itselleen kasapäin t-paitoja, Rasmus sai uuden puhelimen, Luka Pokemon-hahmoja ja minä ihanan Totoro-vihkon. Lisäksi saimme kaupanpäällisiksi virtuaalilasit ja mini-tabletin.

Joulu tuli uudestaan. Bangkokin tuliaisia.

Tokihan nyt 2-vuotiaalla pitää oma tabletti olla. :D 

Luka ja Pokemonit.

Lauantaina mentiin Dinosaur Planetiin. Sitä mainostettiin netissä puistona, jossa olisi 200 oikeankokoista dinosaurusta. Ensimmäinen reaktio sisäänpääsyn jälkeen oli suuri pettymys. Puisto oli todella pieni ja pääsymaksu kallis. Ensi näkemältä puistossa oli vain pari dinosaurusta ja kaksi sisäänpääsymaksuun kuuluvaa aktiviteettia (raptor extreme ja 4D kino), joihin oli todella pitkät jonot. Loput pari aktiviteettia (maailmanpyörä ja dinosauruksilla ratsastaminen) olivat lisämaksullisia. Iltapimeällä olisi ollut joku tulivuori-esitys.




Olihan noilla dinosauruksilla kokoa.

Tällainen löntysteli vastaan.




Meinattiin kääntyä saman tien pois mutta päätettiin jäädä vähäksi aikaa kun oltiin kerran sisäänpääsy maksettu. Perheen miehet jäi syömään donitseja ja mä lähdin kokeilemaan raptor extremeä että edes vähän tulisi rahalle vastinetta. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen ihmiset ahdettiin pieneen koppiin, jossa näytettiin Jurassic Park -tyylinen paniikkivideo siitä miten raptorit ovat hyökänneet ja kehotettiin juoksemaan henkensä edestä. Sitten meidät vapautettiin aidatulle alueelle, jossa lönkytteli raptoriasuun pukeutunut ihminen. Aasialaiset juoksivat kiljuen karkuun, mä en oikein innostunut. Seisoskelin alueella sen pari minuuttia mitä koko touhu kesti. Raptori löntysteli jossain kohtaa mun vierestä reagoimatta muhun mitenkään. Tilanteesta oli kyllä jännitys kaukana, raptori näytti yhtä kyllästyneeltä touhuun kuin minäkin. :D

4D-kinoon en viitsinyt alkaa jonottamaan. Jono kiemurteli täyttäen puoli puistoa joten olisi varmasti kestänyt pari tuntia päästä katsomoon.

Juuri ennen pois lähtöä löysimme vihdoin dinosaurukset, jotka olivat tosi piilossa. Hetken jo ehdimme luulla ettei niitä olekaan. Tämä osio puistosta oli kiva. Paljon dinosauruksia (tosin ei lähellekään luvattua kahtasataa) luonnollisessa koossaan. Dinosaurukset olivat mekaanisia, eli liikuttelivat päätään ylös, alas ja sivuille, aukoivat ja sulkivat silmiään, heiluttivat häntäänsä ja ääntelivät. Hyvin aidon oloisia. Oli mielenkiintoista vaellella dinosaurusten keskellä. Milo muksi naamaan dinosauruksia, jotka puskivat kuonoaan liian lähelle. :D Oppivatpahan olemaan.











Lauantaina oli myös uuden vuoden aatto. Mentiin kämpille klo 20-21 välillä ja siihen mennessä ei oltu nähty oikein mitään uuteen vuoteen viittaavaa, ainoastaan pari Happy New Year -kylttiä. Vuoden vaihtuessa seisoskeltiin omalla parvekkeella ja kuunneltiin muutaman sadan metrin päässä olevasta ravintolasta kuuluvaa laskentaa vuoden vaihtumiseen. Yhtään rakettia ei näkynyt, sillä täällä on edelleen suruaika menossa kuninkaan kuoleman vuoksi. Harmi, kuvittelisin että Bangkokissa olisi muuten ollut varmasti hienot ilotulitukset. Rakettien puuttuessa oli vaikea edes käsittää että vuosi todella vaihtui.

Nyt on siis vuosi 2017. Thaimaalaisen kalenterin mukaan vuosi 2560.


Sunnuntaina lähdimme herättyämme kotiin päin huilailemaan. Viikko Bangkokissa oli onnistunut. Näimme monia erilaisia ja mielenkiintoisia paikkoja. Päivät olivat kuitenkin pitkiä ja puuhakkaita, joten oli myös mukava päästä kotiin huilailemaan.

Milo sanoo heipat Bangkokin asunnon vartijan kultakaloille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti