perjantai 28. lokakuuta 2016

Matkavalmisteluja tulvan keskellä

Täällä on pitänyt kiirettä. Huomenna lauantaina lähdetään Thaimaan naapurimaahan Malesiaan ensimmäiselle visa runille eli anomaan uusia turistiviisumeita. Viikkoon on siis kuulunut paljon matkavalmisteluita. Tämän lisäksi meidän piti jo nyt varata myös seuraava visa run -matka kolmen kuukauden päähän, koska ei saada Malesiasta viisumeita mikäli meillä ei ole lentolippua pois maasta 90 päivän sisään.

Viisumit ovatkin taas työllistäneet mukavasti. On tulostettu, kopioitu ja täytetty kaiken maailman lippulappuja ja koitettu varautua kaikkeen mahdolliseen. Suurlähetystön sivuillahan on listat siitä, mitä kaikkia papereita anomuksen liitteenä täytyy olla (nämäkin vaihtelevat sen mukaan mistä maasta viisumia anotaan). Tämän lisäksi virkailijat voivat kuitenkin kysyä oman mielensä mukaan mitä vaan papereita ikinä keksivätkään ja jos niitä ei ole niin hakemus saatetaan hylätä (tai sitten tämän saa hyvitettyä rahalla). Virkailjat saavat muutenkin hylätä viisumianomukset halutessaan ilman mitään perusteita ja asiasta ei voi valittaa. Toivotaan siis että meille sattuu mukava virkailija.


Samuli tajusi pari päivää sitten, ettei hän voikaan anoa viisumia Malesiasta. Meidän turistiviisumeilla saa nimittäin tulla vain yhden kerran maahan ja Samuli tulee Malesian reissun jälkeen Thaimaahan vain yhdeksi yöksi ja lähtee sitten heti työmatkalle Suomeen. Ei siis olisi enää Suomesta tultuaan voinut käyttää samaa viisumia. Anotaan siis nyt vain mulle ja lapsille viisumit Malesiasta ja Samuli anoo omansa sitten Suomesta. Alle 30 päiväähän Thaimaassa saa olla ilman viisumia.

Hiukan jännittää, koska Thaimaa on kiristänyt viisumeiden myöntämistä. Luotan kuitenkin siihen, että saadaan viisumit. Kunhan ei tule siitä ongelmaa, että lapsilla ja mulla on eri sukunimet. Yritin saada Suomesta lasten syntymätodistukset varmuuden vuoksi, mutta ne on hukkuneet jonnekin Thaimaan postin syövereihin ja sähköpostitsekaan en niitä maistraatista saanut vaikka luvattiin. No mutta, eiköhän kaikki mene hyvin.

Toki viikkoon on mahtunut muutakin kuin matkavalmisteluita ja viisumihommia. Kielikurssi on ollut normaalisti pari kertaa viikossa. Tiistaina kävin ihanassa kasvohoidossa Anne H:n kanssa. Keskiviikkona kiertelin Milon kanssa ostoksilla Mike Shopping Mallissa ja Central Festivalissa etsien tarpeellisia hankintoja.

Joulu on saapunut Pattayankin kauppoihin.

Keskiviikkona täällä satoi todella rankasti. Yleensäkin kun täällä sataa niin sitä vettä myös sitten todella tulee. Mutta nyt vesisade paisui ihan tulviksi asti. Lähdettiin Milon kanssa keskustasta kotiin iltapäivällä ja jo silloin satoi aivan kaatamalla. Kastuttiin ihan läpimäriksi sen pienen hetken aikana kun neuvottelin taksikuskin kanssa hinnasta. Onneksi sadekin on täällä lämmin. Tästä ei mennyt kuin tunti pari, niin keskustassa näytti jo tältä:

(Kuva lainattu kaverilta.)

Hyvä sinänsä että lähdettiin silloin kotiin, en tiedä oltaisko muuten päästy. Ja tuolla ei olisi ollut kiva työnnellä Miloa rattaissa. :D Harmittaa kuitenkin etten nähnyt tätä omin silmin, en ole koskaan elämässäni nähnyt tulvaa.

Turvallistahan tuolla tulvavesissä ei ole. Virta on voimakas, vesi on todella likaista (vettä pulppuaa ylös viemäreistä) ja vedessä ui isoja käärmeitä. Autot hörppivät vettä sisäänsä. Silti olisi niin tehnyt mieli kokea se. Täällä Pratamnakissahan ei tulvi kun tämä sijaitsee korkean kukkulan päällä.

Piipahdettiin ulkona, hiukan kastuttiin.
Näkymää Pratamnakista, vesi virtasi kohti rantaa.
Lähellä rantaa Pratamnakissakin oli vettä kadulla, mutta "vain" nilkkoihin asti.
Viemärit ovat kovilla.

Se on muuten merkillistä, että aina kun sataa kovaa niin meillä täällä neljännessä kerroksessakin vesi nousee vesiputkia pitkin parvekkeelle. Pulppuaa partsin lattialla olevasta viemäristä ylös.

Tulvat tulevat ja menevät, torstaina niistä ei ollut enää tietoakaan. Olin aika stressaantunut torstaina, niin kuin olen aina ennen matkalle lähtöä. Menin hierojalle rentoutumaan pyykkien pesun ajaksi, mutta ei se kovin rentouttavaa ollut, sen verran kovakouraisesti tämä mamma rusikoi mua. :D

Muistoja hieronnasta.

Perjantaina oli koulun retkipäivä Pattaya Parkiin. Vanhemmat olivat myös tervetulleita mukaan, joten minä ja Milokin mentiin mukaan polskimaan. Hauskaa oli, Milo nauroi koko ajan, varsinkin liukumäissä. Rasmuksella ja Lukalla oli kivaa kavereidensa kanssa.

Kaikki koulun oppilaat. :) Tässä kuunnellaan Tiiti-opettajan säännöt vielä ennen retkelle lähtöä.
Pattaya Park.

Nyt alkoi pojilla siis viikon syysloma ja meitä kutsuu Kuala Lumpur sekä Langkawi! Ihanaa lähteä lomalle, koska arkea se arki on täälläkin. Pitäkäähän peukkuja että saadaan viisumit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti