Sydän kahdessa maassa

Viime viikko pyöri pitkälti Rasmuksen ja Lukan koulun aloituksen ympärillä. Tai pojathan eivät kuulemma koulun alkua odottaneet ja jännittäneet, mutta minä ainakin jännitin ja odotin kovasti. Vikat lomapäivät otettiin rennosti, uiden ja huilaillen.

Maanantaina käytin Rasmuksen ja Lukan parturissa että näyttävät hiukan siistimmiltä koulun alkaessa. Parturi hämmästeli että onpa meidän pojilla pitkät hiukset, että ei ole vissiin koulu vielä alkanut. Minä hiukan kommenttia ihmettelin, että miten asia liittyy koulun alkuun. Eivätkä hiukset edes olleet mielestäni erityisen pitkät (monilla poikien kavereilla Suomessa on paljon pidemmät hiukset). Selvisi sitten, että Thaimaassa koululaisilla on tarkat hiustyylit. Pojilla täytyy olla ihan lyhyet hiukset ja tytöillä polkkatukka. Thaimaassahan koululaisilla on koulupuvutkin. Nämä kulttuurierot ovat kyllä niin mielenkiintoisia.

Tällä tukalla ei olisi menemistä thaimaalaiseen kouluun.

Torstaina koulu sitten alkoi, siitä enemmän edellisessä kirjoituksessani. Olen edelleen aivan fiiliksissä uudesta koulusta. Toki olemme tykänneet poikien koulusta Suomessakin, mutta tätä koulun henkeä on vaikea sanoin kuvailla. Se on itselleni niin uutta, Helsingissä aina asuneena ja isoihin kouluihin tottuneena.

Ihanaa on myös, että pojat ovat saaneet kaivattuja kavereita. Itsekin olen tutustunut hienoihin tyyppeihin ja kuullut muilta vanhemmilta toinen toistaan mielenkiintoisempia tarinoita. Koulun alku avasi meille vihdoin sosiaaliset portit täällä uudessa kotimaassa. Koko elokuu kun tuli vietettyä vain oman perheen kesken.

Lauantaina käytiin päivällä toista kertaa Pattaya Parkin vesipuistossa, kun etenkin Luka sitä toivoi. Milokin laski innoissaan liukumäkiä.

Lauantai-iltana käytiin vielä Thepprasit-iltamarkkinoilla, jotka ovat joka viikonloppu. Herkuteltiin hyvällä ruoalla ja kierreltiin katselemassa myynnissä olevia vaatteita ja tavaroita. Samuli löysi hyvin vaatteita itselleen ja Milokin sai pari paitaa ja uuden auton. Kivat markkinat olivat.

Sipsivarras. :)

Sunnuntaina kävin lasten kanssa Underwater Worldissa eli akvaariomaailmassa. Hyvin samantyylinen kuin Linnanmäen Sea Life, tosin tämä oli hiukan isompi. Kaikenlaisia kaloja ja otuksia siellä näkyi. Underwater Worldissa pääsi myös koskemaan joihinkin kaloihin ja kaloja sai syöttää tuttipullolla. Haiden sekaan olisi päässyt myös sukeltamaan, mutta vaikka uusista elämyksistä nautinkin niin sitä en haikammoisena yllättäen edes harkinnut kokeilevani. Takaisin tullessa riemastuin kun osasin tinkiä taksihintaa alemmas thain kielellä. :)

Kyllä tämä paikka on alkanut tuntua jo kodilta. Koulun alku ehkä teki vielä todellisemmaksi sen, että me todella asutaan täällä. Mä vaan nautin niin paljon tästä ja olen kiitollinen että saan tämän kokea. Rakastan sitä, että aina on lämmin ja voi lähteä ulos kesämekossa läpykkäät jalassa. Koskaan ei tarvitse edes pitkähihaista, päivisin on aina yli 30 astetta ja iltamyöhäänkin lämpö pysyy 30 asteen paikkeilla. Ja joka päivä voi uida. Elämä on kaikin tavoin täällä paljon rennompaa. Rasmuskin totesi tossa eräänä päivänä että "Äiti, mä oon onnellisempi täällä kuin Suomessa".

Toki Suomikin on usein mielessä. Omia vanhempia ja ystäviä on usein ikävä, kuten myös monia ruokia ja asioiden helppoutta ja tuttuutta (sitä että tietää mistä saa tarvitsemansa ja miten asiat hoidetaan). Onneksi nykypäivänä yhteyden pitäminen kaukanakin asuviin ihmisiin on niin helppoa ja Skype onkin ahkerassa käytössä.

Aina Suomea ajatellessa tunnen haikeutta. Kuitenkin olen tällä hetkellä onnellinen juuri täällä. Tämä tuntuu juuri nyt hyvin oikealta. Aika näyttää mihin elämä tulevaisuudessa vie.