Vietnam osa 1: Ho Chi Minh City

Viime viikon (29.4.-7.5.) vietimme Vietnamissa. Alunperin tämän oli tarkoitus olla viisumireissu, mutta koska laskettiin että ei enää viisumeita loppuajaksi tarvita niin vietimmekin vain lomaviikkoa. Thaimaasta oli kuitenkin poistuttava edellisten viisumeiden umpeutuessa.

Lauantaina lensimme Ho Chi Minh Cityyn. Kaupunki tunnetaan ehkä paremmin vanhalla nimellään Saigon, mutta se on nimetty uudelleen rakastetun kommunistijohtaja Ho Chi Minhin mukaan. Saigon vilahtelee kuitenkin edelleen ihmisten puheissa. Käytän itse tässä tekstissä jatkossa kaupungista lyhennettä HCMC.

Milon aarteita: lentoliput.

Lentokentältä hyppäsimme kiskurihintaiseen taksiin jolle annoimme hotellin nimen ja osoitteen. Aikansa ajeltuaan taksi kurvasi pienelle pimeälle sivukujalle ja sanoi että olemme perillä. Missään ei näkynyt hotellia. Kuljettaja sanoi meidän olevan oikeassa osoitteessa ja kehotti nousemaan kyydistä. Kieltäydyimme jäämästä pois ennen kuin hotelli löytyy. Kuljettajallamme alkoi ilme kiristyä, näki että hän oli aivan raivon partaalla. Mutta koska aasialaiset eivät saa näyttää suuttumustaan kasvojen menetyksen pelossa hän sai pidettyä ilmeensä peruslukemilla. Todennäköisesti häntä myös hävetti kun oli erehtynyt paikasta, mutta sitäkään aasialaiset eivät voi näyttää.

Mietimme voisiko hotelli olla lopettanut toimintansa. Tai oliko koko hotelli huijausta, joka vei vaan meidän rahat. Pian paikalle osui muita länsimaisia turisteja jotka myös etsivät samaa hotellia, sekä avulias vietnamilainen nainen joka kertoi että kaupungissa on toinen samanniminen katu ja hotelli on siellä. Yritimme selittää tätä kuljettajallemme ja pyysimme viemään meidät sinne. Kuljettaja vaan kihisi raivosta eikä kyennyt puhumaan. Pyysin tämän vietnamilaisen naisen selittämään asian kuljettajallemme mutta hän ei suostunut kuuntelemaan. Lopulta kuljettaja pyysi lisää rahaa että veisi meidät perille (kyyti oli maksettu jo ennakkoon). Sanoin, että olemme jo maksaneet kyydistä hotellille eikä ole meidän moka että päädyimme väärään paikkaan. No, tämän seurauksena kuljettaja kirjaimellisesti heitti meidän matkatavarat kadulle ja kaasutti pois... Etsimme sitten uuden taksin ja lopulta päästiin hotellille.

Tässä olisi osoitteen mukaan pitänyt sijaita meidän hotelli.

Tähän taksikuski meidät jätti.

Majoituttiin Edenroc-nimisessä hotellissa. Oikein viihtyisä perushotelli.

Maisemaa hotellihuoneen ikkunasta.

Hotellin pihalla.

Sunnuntaipäivä kierreltiin ympäri HCMC:tä. Yritin etukäteen selvittää mitä nähtävää ja tekemistä kaupungissa olisi lasten kanssa, mutta kaikki tuntui liittyvän sotaan. Sota ja sen muistot ovat edelleen hyvin läsnä Vietnamissa. Vaihtoehtona olisi ollut esimerkiksi sotahistoriallinen museo, joka kuulemani mukaan on niin järkyttävä ettei sitä tarvinnut edes harkita. Tosin en ole museo-ihminen muutenkaan. 

Kaupungin ulkopuolella olisi ollut myös Vietnamin sodan aikainen kuuluisa tunneliverkosto, jossa Vietkong-sissit sodan aikana piileskelivät. Tämä kohde olisi periaatteessa kiinnostanut. On uskomatonta että sissit rakensivat maan alle tunneleita 200 km mitalla ja tunneleista löytyy kaikki mahdollinen sairaaloista lähtien. Jätettiin tämäkin kuitenkin väliin. Tunnelit ovat kuulemma todella kuumia ja ahtaita, vaikka niitä onkin suurennettu länsimaisia turisteja varten. Itse en olisi ainakaan pystynyt ahtaanpaikankammoisena sinne menemään.

Päädyttiin sitten vaan kuljeksimaan kaupungilla, vaikka se ei ollutkaan niin helposti sanottu kuin tehty. Vietnamissa on nimittäin mopoja vielä todella paljon enemmän kuin Thaimaassa ja liikenne on paikoittain todella kaoottista varsinkin isoissa risteyksissä. Tien ylittäminen ei ollut helpoimmasta päästä, varsinkin kun täälläkään kukaan ei anna tietä, väistä, pysähdy tai edes hidasta vaikka olet ylittämässä lasten kanssa tietä. On vaan juostava sekaan ja toivottava parasta.

Kävimme Vietnamin yhdistymisen palatsilla. Tämä rakennettiin aikoinaan Etelä-Vietnamin alueen presidentinlinnaksi. Pohjois-Vietnamilaiset tankit murtautuivat sen porttien läpi vuonna 1975 jolloin Saigon kaatui. Tankit ovat edelleen nähtävillä palatsin pihalla.

Vietnamin yhdistymisen palatsi.

Näimme kaupungilla kuljeskellessamme myös mm. Notre Damen katedraalin (täälläkin on sellainen). Lopuksi kävimme Ben Thanhin kauppahallissa pyörähtämässä.

Notre Damen katedraali.

Ben Thanhin kauppahalli.

Luka sovitteli non la -hattuja.

Vietnamin katukuva ei hirveästi eroa Thaimaasta. Länsimaisia ihmisiä ei HCMC:ssä meidän lisäksi juuri näkynyt. Ydinkeskustasta löytyi länsimaiset ruokaketjut, mutta meidän hotellin lähellä missään ravintoloissa ei ollut edes englanninkielisiä menuja. Sen sijaan paikallisten elämää näki hyvin. Monilla oli päässään vietnamilainen non la -hattu. Katujen varsilla oli paljon ideologiaa välittäviä julisteita.

Pho-keittoa.

Snägäri.

Pullonkerääjän huilitauko.

Perhe syömässä tien laidassa jalkakäytävällä.

Paparazzina toisten hääjuhlissa. :D Juhlia vietettiin hotellissamme ja tila oli avoin, en siis ängennyt kuokkavieraaksi.

Yksi päivä kaupungissa riitti ja maanantaina päätimme jatkaa matkaa kohti kauniimpaa Vietnamia ja meren rantaa. Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa.