Kaikenlaista
mahtui taas viime viikkoon. Lapset pääsivät koulussa opettelemaan
mm. kaakkoisaasialaista pallopeliä takrawta (=potkulentopalloa
rottingista tehdyllä pallolla), cheerleadingia, ensiaputaitoja ja
hengenpelastusta altaassa. Myös rairuohopäitä ehtivät
askartelemaan lähestyvän pääsiäisen kunniaksi, nyt vaan odotellaan milloin hiukset (=ruoho) kasvavat.
Koulun jälkeen iltapäivisin meidän ovi on käynyt ahkeraan, kun kavereita tulee ja menee. Ihanaa kun pojat on saaneet täällä hyviä ystäviä. Altaalla on oltu joka päivä.
Luka ja Masi, joka asuu myös samassa talossa. |
Ruuhkaa altaalla. |
Meidän
perheen miesväki sai viikossa kolmen puhelimen näytöt rikki. Mun puhelin oli ainoa joka säilyi ehjänä. Käsittämätön saavutus. Onneksi puhelimet sai
korjautettua Tukcomissa, niin ei tarvinnut ostaa kaikille
uusia puhelimia.
Täällä
on viimeisen parin viikon aikana ollut tosi sateista ja pilvistä.
Ihan poikkeuksellista tähän vuodenaikaan nähden. On ollut vaikea
suunnitella menoja, kun ei koskaan tiedä millon sataa. Täällä kun
on tottunut siihen ettei sää rajoita tekemisiä toisin kuin
Suomessa. Josko ne sateet pikkuhiljaa väistyis.
Tiistaina
käveltiin oman perheen kesken pitkästä aikaa rantakatua pitkin
Jomtienille. Käytiin mm. katsastamassa sinne hiljattain avattu Angry
Birds -leikkipuisto. Tänne on siis todellakin vihdoin ja viimein
avattu ihan oikea leikkipuisto! Päiväaikaan siinä on vaan mahdoton
leikkiä, koska liukumäet ym. ovat aivan tulikuumia, mutta näin
ilta-aikaan se toimi loistavasti.
Keskiviikkoiltana
meillä oli yksityissauna varattuna ja saunottiin yhdessä Jatan
perheen kanssa. Mäkin saunoin ekaa kertaa täällä Thaimaassa ja
vaikka oon sanonut koko ajan etten saunaa täällä lämpimässä kaipaa
niin kylläpä olikin mukava saunoa pitkästä aikaa!
Torstaina
oltiin Samulin kanssa päivällä muutama tunti kahdestaan
kaupungilla kun eräs koulun harjoittelijoista tuli Miloa hoitamaan.
Vähän jännitin miten Milo suostuu jäämään lähes vieraan
ihmisen hoiviin kun ei ole koko vuoden aikana ollut missään
hoidossa. Milo jäi kuitenkin oikein mielellään ja kaikki oli
mennyt tosi hyvin. Seuraakin oli harjoittelijan 1-vuotiaasta pojasta. Tämäkin perhe asuu talossamme.
Milo ekaa kertaa kylässä ilman äitiä. :) |
Myöhemmin
iltapäivällä Rasmus ja Luka menivät koulukavereidensa Jasminin ja
Jessican synttäreille. Koko koulun väki oli kutsuttu. Hauskaa oli
kuulemma ollut. Nämäkin tytöt asuivat hetken aikaa talossamme ja silloin lapset uivat usein yhdessä.
Perjantaina Jatta, Juha, Kalle ja Louna tulivat naapurista meille istumaan iltaa. Ilta meni
mukavasti, aikuisilla riitti juttua ja lapset touhusivat keskenään.
Lauantaina
vietettiin rauhallinen päivä kotosalla, tuntui että sille oli nyt
tarvetta. Sunnuntaina saatiin vieraita Suomesta, kun hyvä ystäväni
ja Rasmuksen kummitäti Heidi saapui tänne Thaimaahan meidän luokse
lomailemaan pariksi viikoksi. Heidin loma-asunto sijaitsee meidän
naapuritalossa, joten on lyhyt matka kyläilemään. Tuliaisiakin
saatiin, nyt on taas Suomi-herkkuja. <3 Ensimmäinen päivä
otettiin ihan rauhassa uiden ja thaimaalaisilla ruoilla herkutellen. Tällainen lepoviikonloppu teki kyllä vaihteeksi hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti