Puolivälipohdintaa ja pussisotaa pyykkimuorin kanssa

Niin se vaan on meilläkin yli puolet Thaimaan vuodesta jo takana. Kesällä edessä häämöttävä Suomeen paluu herättää monenlaisia tunteita. Suurin ikävä Suomeen oli heti tänne muuttomme jälkeen, kun kaikki tuntui vaikealta ja vieraalta eikä tuntenut ketään ihmisiä. Kun kotiuduttiin tänne, ikävä helpottui.

Lapsetkin on kotiutuneet tänne hyvin. Nauttivat lämmöstä ja uimisesta ja viihtyvät koulussa. Mitään suurta ikävää Suomeen pojat eivät ole tunteneet, vaikka toki Suomi on usein esillä puheissa. Luka on Rasmusta enemmän ikävöinyt tuttuja asioita: kavereita, ruokaa, omia tavaroita. Eniten pojat on ikävöineet Suomesta vapautta. Että saavat lähteä yksin ulos. Mennä kavereille, leikkipuistoon, kauppaan. Täällä kun ei voi lapsia päästää yksin minnekään.

Mulla fiilikset vaihtelee. Välillä tuntuu että en yhtään halua takaisin Suomeen. Että samat tutut paikat tympivät eikä Helsingillä ole tällä hetkellä mulle oikein mitään annettavaa. Välillä taas tuntuu ihan kivalta palata takaisin kotiin, jossa asiat toimivat ja tulen ymmärretyksi.

Täällä nimittäin harva se päivä saa tuskastua siihen, kun ei vaan mitenkään tule ymmärretyksi. Vaikka kuinka yksinkertaisesti yrittää vääntää rautalangasta jotain helppoa asiaa niin ei mene perille. Tässä on pakko olla joku kulttuuriero, ei voi johtua pelkästä kielimuurista. Monesti nimittäin tuntuu ettei viesti mene perille edes paikallisten omalla kielellä.

Yksi esimerkki on ravintolatilaukset. Miten voikin olla vaikea saada välillä tarjoilijaa ymmärtämään tilausta. Vaikka osoitan ruoan nimeä ruokalistasta, lausun sen selkeästi ääneen ja sanon kuinka monta annosta tilataan sekä näytän samalla vielä määrän sormilla. Tarjoilija tuijottaa sen näköisenä että ei tajua yhtään mitään ja kohta pöytään tuodaankin jotain ihan muuta.

Kerran tilasin garlic breadia, sain sipulirenkaita. Toisella kerralla tilattiin “garlic and pepper pork” ja saatiin katkarapumössöä. Kun sitten uudestaan osoitin ruokaa listasta, sanoin thain kielellä “haluan possua” ja “ei katkarapua”, niin saimme lopulta pöytään annoksen nimeltä “pork with basil leaves”... Kerran puolestaan yritin tilata lapsille juustohampurilaiset. Tarjoilija ei millään ymmärtänyt, vaikka artikuloin mahdollisimman selkeästi, osoitin listasta, näytin sormilla määrän ja osoitin vielä jokaista poikaa erikseen, että kolme. Monta kertaa palasi pöytään kysymään mitä saisi olla. Joskus meinaa mennä hermo. Onneksi kuitenkin useimmiten naurattaa.

Ravintoloiden lisäksi joudumme vääntämään asioista meidän kolikkopesulan “pyykkimuorin” kanssa. Kun laitamme pyykkiä koneeseen, tämä muori säntää aina auttamaan. Hän ottikin aiemmin aina likaisen muovipussimme ja laittoi sen roskikseen. Kun menemme hakemaan pyykkiä, hän on aina laittanut pyykit valmiiksi pussiin meitä odottamaan.

Ensimmäisellä kerralla kysyimme, onko hänellä puhtaita muovipusseja puhtaille pyykeille ja hän näytti iloisena muovipussirullaa. Siitä lähtien luulinkin, että pyykit odottavat meitä aina puhtaassa pussissa, näinhän hänen itse heittävän vanhan muovipussin roskikseen. Pikkuhiljaa pyykkejä kotona ripustaessani aloin kuitenkin epäillä, että muori laittaa pyykit samaan likavaatepussiin. Asia varmistui, kun veimme kerran pyykit muovipussissa, josta olin solminut rikkinäiset kahvat ja saimme pyykit takaisin samassa risakahvaisessa pussissa. Pesulan roskikseen vilkaisu varmisti asian: likapyykkikassi oli kadonnut.

Tästä alkoi taistelu pyykkimuorin kanssa. Moneen kertaan pyykkejä viedessäni väänsin rautalangasta, että ei puhtaita pyykkejä samaan pussiin, pussi on likainen. Muori nyökytteli ja toisteli perässä. Tarjouduttiin jopa maksamaan puhtaista pusseista. Kerta toisensa jälkeen kuitenkin tajusin jostain merkistä (esim. hiekkaa pussissa, pussin logo tms.), että taas tuli vanha pussi.

Niinpä aloimme ottaa likaiset pussit mukaamme. Muori yritti aina viedä likaiset pussit mun kädestä. Kerran hän väen väkisin halusi pussin kädestäni ja hätäpäissäni revin pussin kynsilläni rikki. :D Muori sitten päivitteli surkeana että rikki on.

Hiljattain luultiin keksineemme keino ja vietiin muorille Ikea-kassi. Pyydettiin, että laittaa puhtaat pyykit siihen kassiin. Muori nyökytteli iloisena, otti kassin vastaan ja hoki että “clean laundry” pussia osoittaen. No, pyykkejä hakiessa puhtaat pyykit olivat taas likaisessa muovipussissa ja Ikea-kassi oli viikattu siististi pyykkien päälle.

Tämä pyykkitaistelu kuulostaa varmasti koomiselta. Tiedän olevani välillä vähän hygieniafriikki, mutta mun mielestä puhtaat pyykit ei vaan mitenkään voi olla samassa pussissa missä likaiset pyykit on ollu, eihän niitä Suomessakaan heitetä takaisin likapyykkikoriin. Thaimaalaisilla ei vaan tämä puhtauskäsitys ole lähellekään suomalaista tasoa eikä tämä muori ilmeisesti käsitä mitä tekee väärin. Täällä kun ei pyykit muutenkaan tule yhtään niin puhtaiksi kuin Suomessa, kaikki koneet kun pesevät vain kylmällä vedellä. Sama juttu on tiskien kanssa, hanasta kun ei tule lämmintä vettä.

Palataan siis vielä siihen, mistä tämä vuodatus lähti. Kaipaan Suomesta sitä, että ihmiset ovat samalla aaltopituudella kanssani ja ymmärtävät mitä haluan. Puhtautta. Ja omaa pyykinpesukonetta. Suomen säätä, kiirettä ja yleistä ilmapiiriä en puolestani kaipaa yhtään.

Suomeen paluu odottaa tulevaisuudessa, nyt on kuitenkin äskeisestä avautumisestani huolimatta todella hyvä olla täällä. Nautin koko sydämestäni tästä auringosta ja lämmöstä, en saa siitä koskaan tarpeekseni. Nautin uimisesta, nautin lämpimästä merestä. Nautin myös edullisista hieronnoista ja siitä, että pääsee usein syömään ravintolaan. Nautin kaikista uusista kokemuksista, paikoista ja puuhista. Nautin uusista ystävistä. Nautin matkustelusta. 

Hyvä täällä on elellä ja tämä maa kaikkine hassuine tapoineen tuntuu oikein kotoisalta. :)