Lähdön hetki

Siitä on jo reilu kuukausi, kun palasimme Suomeen. Olen viivytellyt tämän viimeisen kirjoituksen kirjoittamista, koska se tekee niin kipeää. Tämä kirjoitus on kuin viimeinen naula arkkuun, se joka taputtelee elämäni ihanimman vuoden päätökseen. Samalla se on myös päätös tälle blogille, jonka kirjoittamisesta olen nauttinut mielettömän paljon viimeisen vuoden aikana.

Kertaan nyt ensimmäiseksi vielä lyhyesti Thaimaa-vuotemme viimeiset päivät. Maanantai ja tiistai menivät pitkälti pakatessa ja valmistellessa lähtöä. Sami ja Anna-Leena (jotka työskentelevät thaimaalaisessa päiväkodissa ja tekevät työtä slummien hyväksi) kävivät hakemassa meiltä autolastillisen tavaraa slummeihin annettavaksi. Milon potkuauto lahjoitettiin taksikuski Panin pojalle. Jotain lähti roskikseen (tosin tuntuivat sieltäkin menevän hyvin kaupaksi) ja jotain jätettiin asuntoon vuokraisännälle. Loput tavarat pakattiin samoihin viiteen matkalaukkuun, joiden kanssa 10 kuukautta aiemmin Thaimaahan muutimme.

Nautimme myös viimeisistä uinneista ja viimeisistä hieronnoista. Imimme auringon lämpöä itseemme. Hyvästelimme thaimaalaisia tuttuja ja söimme viimeisiä paikallisia herkkuja. Olo oli äärimmäisen haikea ja surullinen.

Lähiravintolamme Red Brickin tarjoilija, joka aina hauskuutti Miloa.

Keskiviikkona sitten koitti aika lopullisten hyvästien. Jätimme hyvästit kodillemme sekä Pattayalle ja lähdimme taksilla kohti Bangkokia. Mun itkulle ei meinannut tulla loppua. Lähteminen oli niin vaikeaa ja teki niin kipeää.

Lähtöhetken hiljaisia tunnelmia.

Bangkokissa oli tarkoitus lähteä vielä shoppailemaan, mutta minä ja lapset oltiin niin poikki, että käytiin lopulta vaan syömässä ja mentiin nukkumaan. Majoituimme airbnb:n kautta vuokratussa asunnossa.

Lukan ruokajuoma. :D 

Torstaina 1.6. hyppäsimme Finnairin siiville ja lensimme Suomeen.

Sopeutuminen takaisin Suomeen ei ole ollut mulle henkisesti helppoa. Oon joutunut tekemään kovaa surutyötä. On ollut iso ikävä Thaimaahan ja suuri suru siitä, että kaikki on ohi. Kaikki täällä Suomessa on tuntunut tylsältä ja olo on ollut yksinäinen. Nämä tunteet on nyt vaan rämmittävä läpi ja sen jälkeen on aika uusien unelmien.

Myös Rasmuksella oli aluksi vaikeaa ja on ikävöinyt kovasti Thaimaahan. Luka on puolestaan ollut tosi innoissaan Suomeen paluusta, vaikka viihtyi hyvin Thaimaassakin. Samuli oli valmis jo palaamaan Suomeen. Milo taas on tyytyväinen missä vaan ja aluksi varmaan luulikin, että ollaan taas jossain reissussa ja uudessa hotellissa.

Olen todella kiitollinen siitä, että saatiin kokea tämä vuosi. Saimme upeita kokemuksia, näimme uskomattoman kauniita paikkoja, tutustuimme ihaniin ihmisiin. Pääsimme matkustelemaan, opimme paljon sekä itsestämme että maailmasta, saimme uusia ystäviä. Vuosi oli kaikkea sitä mitä toivoinkin ja vielä paljon enemmän. Ehdottomasti kannatti uskaltaa lähteä.

Suuri kiitos kaikille teille blogini lukijoille, että olette eläneet tätä ikimuistoista vuotta kanssani! <3 Ehkäpä vielä joku päivä palaan blogini ääreen. :)

Tavoitelkaa unelmianne!