Lähdön hetki

Siitä on jo reilu kuukausi, kun palasimme Suomeen. Olen viivytellyt tämän viimeisen kirjoituksen kirjoittamista, koska se tekee niin kipeää. Tämä kirjoitus on kuin viimeinen naula arkkuun, se joka taputtelee elämäni ihanimman vuoden päätökseen. Samalla se on myös päätös tälle blogille, jonka kirjoittamisesta olen nauttinut mielettömän paljon viimeisen vuoden aikana.

Kertaan nyt ensimmäiseksi vielä lyhyesti Thaimaa-vuotemme viimeiset päivät. Maanantai ja tiistai menivät pitkälti pakatessa ja valmistellessa lähtöä. Sami ja Anna-Leena (jotka työskentelevät thaimaalaisessa päiväkodissa ja tekevät työtä slummien hyväksi) kävivät hakemassa meiltä autolastillisen tavaraa slummeihin annettavaksi. Milon potkuauto lahjoitettiin taksikuski Panin pojalle. Jotain lähti roskikseen (tosin tuntuivat sieltäkin menevän hyvin kaupaksi) ja jotain jätettiin asuntoon vuokraisännälle. Loput tavarat pakattiin samoihin viiteen matkalaukkuun, joiden kanssa 10 kuukautta aiemmin Thaimaahan muutimme.

Nautimme myös viimeisistä uinneista ja viimeisistä hieronnoista. Imimme auringon lämpöä itseemme. Hyvästelimme thaimaalaisia tuttuja ja söimme viimeisiä paikallisia herkkuja. Olo oli äärimmäisen haikea ja surullinen.

Lähiravintolamme Red Brickin tarjoilija, joka aina hauskuutti Miloa.

Keskiviikkona sitten koitti aika lopullisten hyvästien. Jätimme hyvästit kodillemme sekä Pattayalle ja lähdimme taksilla kohti Bangkokia. Mun itkulle ei meinannut tulla loppua. Lähteminen oli niin vaikeaa ja teki niin kipeää.

Lähtöhetken hiljaisia tunnelmia.

Bangkokissa oli tarkoitus lähteä vielä shoppailemaan, mutta minä ja lapset oltiin niin poikki, että käytiin lopulta vaan syömässä ja mentiin nukkumaan. Majoituimme airbnb:n kautta vuokratussa asunnossa.

Lukan ruokajuoma. :D 

Torstaina 1.6. hyppäsimme Finnairin siiville ja lensimme Suomeen.

Sopeutuminen takaisin Suomeen ei ole ollut mulle henkisesti helppoa. Oon joutunut tekemään kovaa surutyötä. On ollut iso ikävä Thaimaahan ja suuri suru siitä, että kaikki on ohi. Kaikki täällä Suomessa on tuntunut tylsältä ja olo on ollut yksinäinen. Nämä tunteet on nyt vaan rämmittävä läpi ja sen jälkeen on aika uusien unelmien.

Myös Rasmuksella oli aluksi vaikeaa ja on ikävöinyt kovasti Thaimaahan. Luka on puolestaan ollut tosi innoissaan Suomeen paluusta, vaikka viihtyi hyvin Thaimaassakin. Samuli oli valmis jo palaamaan Suomeen. Milo taas on tyytyväinen missä vaan ja aluksi varmaan luulikin, että ollaan taas jossain reissussa ja uudessa hotellissa.

Olen todella kiitollinen siitä, että saatiin kokea tämä vuosi. Saimme upeita kokemuksia, näimme uskomattoman kauniita paikkoja, tutustuimme ihaniin ihmisiin. Pääsimme matkustelemaan, opimme paljon sekä itsestämme että maailmasta, saimme uusia ystäviä. Vuosi oli kaikkea sitä mitä toivoinkin ja vielä paljon enemmän. Ehdottomasti kannatti uskaltaa lähteä.

Suuri kiitos kaikille teille blogini lukijoille, että olette eläneet tätä ikimuistoista vuotta kanssani! <3 Ehkäpä vielä joku päivä palaan blogini ääreen. :)

Tavoitelkaa unelmianne!

Jäähyväisten aika

Tämä viikko oli Rasmuksen ja Lukan viimeinen kouluviikko ja samalla meidän viimeinen kokonainen viikko Thaimaassa. Tää kevät on mennyt aivan uskomattoman nopeasti.

Maanantaina käytiin Anne T:n kanssa kahdestaan syömässä ja istumassa iltaa. Tajuttiin, että oltiin ensimmäistä kertaa koko vuoden aikana kahdestaan yhtään missään. Juttua riitti ja ihana ilta oli!

Tiistaina Anne T:n kolme poikaa sekä naapurin Masi tulivat meidän altaalle koulun jälkeen uimaan. Mä istuin vahdissa katsomassa poikalauman polskimista. Hauskaa näytti kaikilla olevan. 

Koko porukka.

Milo ja Tiitus.

Milo sukeltaa.

Milo oli suosittu.

Kaverukset.

Luka, Tiitus, Rasmus, Milo, Venni, Peetu ja Masi.

Keskiviikkona käytiin Central Festivalissa, kun perheen miesväki halusi lisää fidget spinnereitä. Muiden lähtiessä kotiin mä jäin vielä kampaajalle.

Ostoskeskuksesta saa lainata näin mageita autoja! Näin lapsetkin saa viihtymään ostoksilla.

Torstaina oli viimeinen koulupäivä. Lapsilla oli ensin koulua klo 13 asti ja heti tämän jälkeen oli kevätjuhla. Mä pelkäsin etukäteen itkeväni silmät turvoksiin, mutta jotenkin en loppujen lopuksi edes tajunnut, että koulu ihan oikeasti loppui eikä sinne enää palata. Enkä oikein ole vieläkään sisäistänyt asiaa.

Kevätjuhlassa laulettiin perinteisesti Suvivirsi, sekä Aarremaa, jota oppilaat ovat laulaneet jokaisessa koulun tilaisuudessa. Todistustenjaon ja kahvitteluiden jälkeen oli aika jättää jäähyväiset kaikille ihanille ihmisille. Todella haikeaa hyvästellä tämä ihana yhteisö. Toki toivon ja uskon, että monia heistä tavataan myös jatkossa Suomessa, mutta se ei ole tietenkään mahdollista yhtä tiiviisti kun ihmiset asuvat ympäri Suomea ja osa edelleen Thaimaassa.

Koulun oppilaat.

Tommi ja Tiiti.

Luka hakee todistuksen.

Rasmuksen vuoro.

Pojat saivat tällaisen kuvakirjan kouluvuodesta. Ihana muisto!

Tiiti-ope, Luka, Rasmus ja Tommi-rehtori.

Kaikki koko vuoden 3.-5. -luokkalaiset, jotka ovat jakaneet luokkahuoneen tämän vuoden ajan:
Luka 3 lk, Venni ja Jasmin 4 lk, Rasmus ja Ninni 5 lk.

Kaverukset Rasmus, Venni ja Luka.

Minä ja Anne T. <3 

Venni ja Rasmus kisaamassa formula-autoillaan, jotka rakensivat teknisen työn tunneilla.

Tämä kouluvuosi säilyy varmasti ikuisesti Rasmuksen ja Lukan mielessä. Ovat tykänneet todella paljon koulusta. Opettajista, kavereista, jokapäiväisistä liikuntatuokioista, siitä ettei ole kasin aamuja, lyhyistä koulupäivistä ja hyvästä ruoasta. Tässä koulussa oppiminen on ollut todella hauskaa ja tapahtunut paljon erilaisten pelien ja leikkien kautta. Rasmus varsinkin on kaivannut lomillakin kouluun ja sille tämä koulun loppuminen täällä on ollut selvästi vaikeaa. Olen todella onnellinen, että lapsemme saivat kokea tämän kouluvuoden.

Perjantai, lauantai ja sunnuntai hujahtivat meillä pitkälti saman kaavan mukaan. Päivällä uin lasten kanssa. Nautitaan nyt täysillä vielä hetki siitä kun omalla pihalla pystyy (ja tarkenee) uimaan.

Lukan taidonnäytteitä hypyissä.

Vedenpohjassa.

Illat vietettiin markkinoilla katsellen jos löytyisi ostettavaa Suomeen. Lähinnä mukaan tuntui tarttuvan joka kerta vain uusia spinnereitä :D ja niitä onkin pojilla jo kasapäin. Mutta löytyi sieltä kaikkea muutakin hauskaa lapsille.

Täällä on hyvin tyypillistä, että lapset ovat vanhempien mukana töissä yömyöhään asti.
Se on myös tyypillistä, että myyjät kaikkialla näpräävät kännyköitään. :) 

Koiranpentuja myynnissä.

Ehkä vähän iski koirakuume.

Voi söpöys!

Spinnereitä.

Ja lisää.

Tällainen kermavaahtopeli tarttui myös matkaan. Tohon käden päälle laitetaan kermavaahto, sitten pyöritetään hyrrää joka näyttää kuinka monta kertaa laitteen vipua pyöritetään. Vuoron perään pyöritellään ja joku saa sitten aina kermavaahdot naamaansa.

Näin.

Milo sai lisää rakastamiaan Pokemon-hahmoja.

Ja Pikachu-ilmapallon, josta tuli niin rakas, että ei voinut nukkumaankaan mennä ilman sitä. Aamulla herättyään halasi ensimmäiseksi ilmapalloa ja antoi sille suukon. <3

Hirmu vauhdilla nää vikat päivät tuntuu juoksevan, ilta tulee hujauksessa. Tosin se voi vaikuttaa asiaan, että meidän lapset (myös Milo), käänsivät lomarytmin päälle heti kesäloman alkaessa mikä tarkoittaa että valvovat illalla pidempään ja nukkuvat aamulla pitkään. Milokin on heräillyt vasta klo 10:30 aikoihin, joten ei kai se ole ihme että ilta tulee nopeasti kun aamiaista syödään vasta puolilta päivin... Saa nähdä miten rytmit menee sekaisin taas kun siirrytään Suomen aikavyöhykkeelle. Mutta sitä ennen yritetään nauttia vielä näistä vikoista päivistä täällä. Mitä tässä nyt sitten ehtii pakkailujen ym. lomassa enää nauttimaan. Nyyh!

Viimeisiä viedään

Vähän on viivästynyt blogin kirjoitus, mutta eipä mitään kummempaa ole tapahtunutkaan. Kerron nyt kuitenkin jotain lyhyesti.

Viime viikko vierähti rauhallisesti puuhastellen. Rasmus vieraili Vennin luona pariinkin otteeseen. Käytin pojat parturissa. Tiitin kanssa käytiin kouluvuoden päätöskeskustelut. Uitiin paljon. Hyvin haikeiden linssien läpi tulee arkielämää katseltua tällä hetkellä, kun loppu häämöttää.

Rasmuksen ja Lukan uudet hiukset.

Vaihteeksi ajelemassa näillä elukoilla.

Teknisen työn tunnilla, formula-autot valmistumassa.

Milon päivien kohokohta on ollut tämä rakennustyömaa pyykkimatkan varrella. Kyllä on kaivuria ja nosturia ihmetelty!

Katukojulla lounasta valitsemassa (kuvassa vain pieni otos kojun tarjontaa). Noi kanat on niin hyviä!

Uintitreeneihin tuo kivasti lisähaastetta, kun selässä istuu 16-kiloinen salamatkustaja. :D 

Naapuritolpan taksikuskeja, joiden kanssa vaihdetaan kuulumiset päivittäin (ja yleensä montakin kertaa päivässä).
Pan (oikealla) sekä hänen isänsä.

Meidän kadun koira, joka viihtyy paljon meidän talolla.

Perjantaina vietiin Anne T:n ja Anne H:n kanssa lapset Jump XL trampoliinipuistoon hyppimään. Tämä oli lasten oma toive. Hauskaa oli pienimmästä suurimpaan. Uskomatonta kyllä, en ottanut yhtään kuvaa!

Lauantaina Samuli palasi Suomesta tänne vielä hetkeksi. Viikonloppu menikin mulla pitkälti altaalla ja hieronnoista nautiskellen.

Oma hetki. <3