Suomi-herkkuja sairastupaan

Kun Samuli lähti viikoksi Suomeen pelkäsin eniten sitä, että sairastutaan vatsatautiin tai joku sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalaan. Maanantaina eli viimeisenä päivänä ennen Samulin kotiin paluuta Rasmus sitten sairastui vatsatautiin. Onneksi ei koko porukka yhtä aikaa ja onneksi vasta vikana päivänä.

Harmillisesti jäi tämän vuoksi thaimaalainen Loy Krathong -juhla väliin. Olemme kerran jo kokeneet juhlan Krabilla viisi vuotta sitten, joten ei harmittanut niin paljon. Mutta olisihan se ollut kiva päästä näkemään nytkin. 1.11. tuli tosiaan viisi vuotta siitä kun mun pitkään haaveilema asia toteutui ja lähdettiin ensimmäistä kertaa Thaimaahan. Enpä olisi tuolloin uskonut että vielä joku päivä saan asua täällä.

Loy Krathong on valon juhla, jota vietetään aina thaimaalaisen kuukalenterin 12. kuukauden täydenkuun aikana, yleensä marraskuussa. Tällöin ihmiset lähettävät kelluvia kynttilälauttoja eli krathongeja vesille. Näky on kaunis. Krathong koristellaan banaaninlehdillä, kynttilöillä, kukilla ja suitsukkeilla. Mukaan voidaan lisätä myös kolikko joenhengille. Usein lähetetään myös kynttilälyhtyjä taivaalle, mutta se oli tänä vuonna kiellettyä kuninkaan kuoleman vuoksi. Alun perinhän koko juhla oli peruttu mutta nyt sitä saikin kuitenkin viettää pienimuotoisemmin.

Veteen laskettuja kauniita krathongeja (kuva lainattu kaverilta).

Tiistaina Samuli palasi kotiin työmatkaltaan laukku täynnä Suomi-herkkuja. Ai että ruisleipä maistuikin hyvältä! Luka oli odottanut niin pitkään saavansa suomalaista suklaata. Vielä kun Aura goldia saisi tuotua tänne niin olisi täydellistä.

Heti keskiviikkona Samuli alkoi opettamaan koodausta koululla lapsille. Viime vuonnahan Samuli veti koodikerhoa Suomen koulussa oppilaille. Koodauksen opetus jatkuu nyt aina keskiviikkoisin muutaman kuukauden ajan.

Rasmus sairasti koko alkuviikon mutta jaksoi kuitenkin torstai-iltana raahautua parturiin. Perjantaina koululla oli koulukuvaus niin piti saada tukka siistiksi. Sain houkuteltua pojat ottamaan jalkahieronnan vuoron perään sillä aikaa kun toisen hiuksia leikattiin, tähän mennessä kun pojat ei ole halunneet hierontaan tulla. Rasmuksen mielestä hieronta sattui, Luka taas sanoi haluavansa lähteä mun mukaan seuraavalla kerralla kokovartalohierontaan.

Jalkahieronnassa.

Mä potkasin torstai-iltana varpaani niin lujaa kynnykseen että luulin sen murtuneen. Koko yön jomotti. Perjantaiaamunakin varvas oli vielä todella kipeä. Konsultoin erään lapsen äitiä joka on terveydenhoitaja ja sain vahvistuksen sille, että lääkäriin on turha mennä. On varvas sitten murtunut tai ei niin ei sille mitään tehdä kuitenkaan. Hänen miehensä (fysioterapeutti) teippasi sitten varpaani yhteen koulun jälkeen. Kipu helpotti heti kun varvas sai tukea. Ihanaa että kouluyhteisöstä löytyy aina apu vaivaan kuin vaivaan!

Perjantaina oli tosiaan koulukuvaus. Vein Milonkin sinne yksityiskuvaan ja sisaruskuvaan. Kuten arvelinkin, Milo ei ollut kauhean yhteistyökykyinen. Saa nähdä millaiset kuvat tulee. 

Perjantai-iltana ajettiin taksilla syömään kehuttuun Glass House -ravintolaan. Matka kesti noin puoli tuntia. Paikka oli kaunis iltavalaistuksessaan. Pöydät oli katettu rantahiekalle. Matkan pituuteen nähden en kuitenkaan usko että mennään sinne uudestaan, lähellä oleva Sky Gallery ajaa kauneudellaan saman asian.

Green curry.

Lauantaina sitten Luka alkoi oksentaa ja sunnuntaina minä. Nyt onneksi jo vähän helpottaa. Koko viikko siis pyörinyt taas sairasteluiden ympärillä. Saisi alkaa jo riittää, rajoittaa niin paljon koko perheen elämän kotiin ja missataan niin monta kivaa tapahtumaa.

Mitäs tänne muuten? Sadekausi päättyi lokakuun lopussa ja nyt onkin ollut taas ihanan kuumia ja aurinkoisia päiviä, ei kuitenkaan niin hiostavia kuin elokuussa. Lokakuu oli aika pilvinen ja sateinen. Lupasin lapsille että aletaan taas käydä uimassa enemmän. Niin paljon kuin uimista rakastankin niin aivan huomaamatta se on jäänyt vähemmälle, varsinkin kun oli niin pitkään pilvisiä ilmoja ja silloin vesikin tuntuu paljon kylmemmältä.

Samalla kun sadekausi päättyi niin täällä alkoi myös turistisesonki. Ihmisiä on todella paljon enemmän nyt kuin elokuussa kun tänne saavuttiin. Silloin ei ollut ruuhkaa missään.

Ensimmäiset joululahjat on ostettu. Yleensähän häsään marraskuussa joulua jo täyttä päätä, se kun on ainoa valopilkku Suomen talvessa. Nytkin joulu on ollut mielessä jo syyskuusta lähtien (lähinnä olen selvitellyt mistä mitkäkin joulujutut saisi hankittua), mutta tämä joulu vietetään varmaan pienimuotoisemmin kuin yleensä. Aika hyvin kyllä luulen että saadaan tutut ja tärkeät joulujutut hankittua täälläkin päin maailmaa. Mutta esim. koristeluun ei viitsi satsata niin paljoa.

Aika täällä menee kyllä ihan liian nopeasti. Kohta on jo joulu. Yritän olla surematta sitä että tää vuosi joskus loppuu ja pysähtyä joka päivä nauttimaan siitä, että olen juuri nyt täällä ja saan kokea tämän kaiken.