Pattayan monet kasvot

Viime viikkokin meni sitten sairastellessa. Alkais pikkuhiljaa riittämään tää.

Vatsatautiepidemia meidän perheessä siis jatkui. Maanantain ja tiistain välisenä yönä Milo alkoi oksentaa. Nämä on näitä päiviä kun todella toivoisi että kotona on pyykkikone. Enpä pidä sitäkään enää jatkossa itsestäänselvyytenä Suomessa. Samuli lähti sitten yön jälkeen raahaamaan neljää isoa säkillistä pyykkiä pesulaan pestäväksi ja kuivattavaksi, että saatiin seuraavaksi yöksi petivaatteet sänkyyn ja puhtaita pyyhkeitä. Pienen lapsen kanssa vatsatauti on aina niin sotkuista puuhaa.

Keskiviikkona satoi taas kunnolla ja koska viimeksi missasin tulvat niin nyt ihana Anne T tuli kuskinsa kanssa ihan varta vasten hakemaan mut ajelulle tulvia katsomaan. Heitettiin sitten kierros keskustassa. Yhtä paljon ei tulvinut kuin lokakuun lopussa, mutta kyllä nytkin kadut lainehti vettä.

Torstaina oli Samulin vuoro sairastua vatsatautiin. Rasmus tuli myös koulusta kotiin valitellen huonoa oloa ja niinhän silläkin oli vähän kuumetta. Se meni kuitenkin kummasti pian ohi ja loppupäivän Rasmus oli hyvävointinen ja kuumeeton. Illalla mullakin oli taas maha sekaisin ja seuraava yö meni valvoessa.

Perjantaina sitten valvotun yön jälkeen pirteänä menin Milon kanssa klo 12 koulun adventtijuhlaan. Samuli jäi kotiin toipumaan. Adventtijuhla järjestettiin koulun pihalla ja paikalle olivat tervetulleita kaikki Pattayan suomalaiset. 

Milo odottaa eturivissä esitysten alkamista.

Juhlassa lapset lauloivat joululauluja ja opettajat säestivät. Harjoittelijat olivat myös tehneet hauskan lauluesityksen. Koulullahan ei vakituisia opettajia ole kuin kaksi, mutta harjoittelijoita on paljon. Lauluesitysten jälkeen juotiin vielä pullakahvit.

Koulua pyörittää tämä ihana opettajapariskunta, Tiiti ja Tommi!

Tuli ensimmäistä kertaa tänä vuonna jouluinen mieli lauluja kuunnellessa. Ja niin kauniin jouluiseksi oli koko koulu laitettu. 

Nämä kauniin talviset maalaukset koulun ikkunoissa on tehty luonnonjugurtilla.

Kyllä tännekin päin maailmaa saa luotua joulun tunnelmaa.

Illalla lähdin Anne T:n ja Anne H:n kanssa viettämään naisten pikkujouluja ja hauska ilta olikin! Ensimmäisenä menimme syömään ihanaan Sky Galleryyn. Tämän jälkeen siirryimme jälkiruoalle ja -juomalle viereiseen Chocolate Factoryyn.

Seuraava etappimme oli kuuluisa Tiffany's ladyboy-kabaree. Tiffanyn show on se aito ja alkuperäinen, ensimmäinen Thaimaassa. Se aloitti toimintansa Pattayalla 40 vuotta sitten.

Show oli hieno. Huikeita lavasteita, säkenöiviä pukuja, korkeita korkoja, pitkiä sääriä ja kapoisia lantioita. Kauniita leidejä lavalla. ;) Esitys on siis tanssia ja laulua, ei mitään rivoa.

Esityksen aikana ei saanut ottaa valokuvia, mutta sen jälkeen ladyboyta sai kuvata pihalla maksua vastaan. Yhden heistä kainaloon pääsinkin 100 bahtin (2,5 euroa) setelillä, muuten räpsin paparazzina salakuvia. :)

Ladyboyt eli kathoeyt ovat kyllä mielenkiintoinen osa Thaimaan kulttuuria. He ovat siis miehiä, jotka ovat joko korjanneet sukupuolensa naiseksi tai vain pukeutuvat naiseksi. Tiffanyn esiintyjät ovat korjanneet sukupuolensa ja heistä onkin vaikea huomata että ovat aiemmin olleet miehiä, niin naisilta näyttävät. Ladyboyt ovat Thaimaassa melko yleisiä. Siltikin he kokevat paljon syrjintää.

Shown jälkeen siirryimme drinkeille Horizon-baariin Hilton hotellin 34. kerrokseen. Sieltä olikin hienot näkymät Pattayan yöhön.

Drinkkien jälkeen lähdettiin kävelemään Beach Roadia kohti Walking Streetiä. Rantakadun laidalla seisoskeli tyttöjä, jotka odottivat asiakkaita. Surullista. 

Päästiin myös ihmettelemään katukojujen antimia. Ei oikein tehnytkään yöpalaa mieli. Hiukan erilainen snägäri-tarjonta täällä kuin Helsingissä. ;) 

Illan lopuksi päätimme tosiaan vielä kävellä Walking Streetin läpi, koska pitihän tämä yöelämästään ja seksiturismistaan kuuluisa paikka nähdä omin silmin. Aikamoinen hulabaloohan siellä oli käynnissä. Vähäpukeisia tyttöjä seisoi joka baarin edessä ja naaman eteen läväytettiin vähän väliä menuja, joista voi valita mieluisat asennot ja ohjelmanumerot. Valot vilkkuivat, musiikki soi. Tytöt tanssivat näyteikkunoissa tankoja vasten. Toki kadulla kaiken seassa oli myös taikureita, tanssiesityksiä ja taidemaalareita. Tyttöbaarien välissä saattoi olla parturi, seafood-ravintola tai vaikka lastenvaatekauppa. Kyllä siellä aika pää pyörällä oli. Mutta varsinaisesti mitään ikävää ei nähty, seksishowt pysyivät suljettujen ovien sisällä.

Baarien "näyteikkunoissa" tanssi tyttöjä.

Lauantai otettiin iisisti. Kävin vaihteeksi hieronnassa ja sain Lukan ekaa kertaa mukaani öljyhierontaan. Rasmus ei halunnut lähteä. Luka tykkäsi kovasti, lähtee kuulemma ensi kerrallakin mukaan.

Illalla käytiin katsastamassa Jomtienin iltamarkkinat. Täällä oli selkeästi enemmän vastaavaa tavaraa myynnissä kuin esim. Krabin Ao Nangissa tai Koh Taolla on ollut, rantakohteissa siis. Ja ruoka oli todella edullista, poikien lemppariannokset länsimaisia ruokiakin maksoivat vain 1-2 euroa aterialta. Milo oli taas vähän kipeän oloinen.

Siitä voi valita mieluisat ainekset ja niistä pyöräytetään herkullinen shake-juoma.

Yäk.

Sunnuntaina Milolla olikin sitten maha taas aivan sekaisin. Mullakin oli kipeä olo, sellainen että olisi flunssa tai kuume tulossa ja Samulikin vähän valitteli samaa. Kodin vankeina oltiin siis taas. Hiukan jo tympii tämä. No, onneksi pääsin edes vähän tuulettumaan perjantaina, teki hyvää. Jos nää sairastelut olis tällä erää kuitenkin nyt tässä, pliis?

Suomi-herkkuja sairastupaan

Kun Samuli lähti viikoksi Suomeen pelkäsin eniten sitä, että sairastutaan vatsatautiin tai joku sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalaan. Maanantaina eli viimeisenä päivänä ennen Samulin kotiin paluuta Rasmus sitten sairastui vatsatautiin. Onneksi ei koko porukka yhtä aikaa ja onneksi vasta vikana päivänä.

Harmillisesti jäi tämän vuoksi thaimaalainen Loy Krathong -juhla väliin. Olemme kerran jo kokeneet juhlan Krabilla viisi vuotta sitten, joten ei harmittanut niin paljon. Mutta olisihan se ollut kiva päästä näkemään nytkin. 1.11. tuli tosiaan viisi vuotta siitä kun mun pitkään haaveilema asia toteutui ja lähdettiin ensimmäistä kertaa Thaimaahan. Enpä olisi tuolloin uskonut että vielä joku päivä saan asua täällä.

Loy Krathong on valon juhla, jota vietetään aina thaimaalaisen kuukalenterin 12. kuukauden täydenkuun aikana, yleensä marraskuussa. Tällöin ihmiset lähettävät kelluvia kynttilälauttoja eli krathongeja vesille. Näky on kaunis. Krathong koristellaan banaaninlehdillä, kynttilöillä, kukilla ja suitsukkeilla. Mukaan voidaan lisätä myös kolikko joenhengille. Usein lähetetään myös kynttilälyhtyjä taivaalle, mutta se oli tänä vuonna kiellettyä kuninkaan kuoleman vuoksi. Alun perinhän koko juhla oli peruttu mutta nyt sitä saikin kuitenkin viettää pienimuotoisemmin.

Veteen laskettuja kauniita krathongeja (kuva lainattu kaverilta).

Tiistaina Samuli palasi kotiin työmatkaltaan laukku täynnä Suomi-herkkuja. Ai että ruisleipä maistuikin hyvältä! Luka oli odottanut niin pitkään saavansa suomalaista suklaata. Vielä kun Aura goldia saisi tuotua tänne niin olisi täydellistä.

Heti keskiviikkona Samuli alkoi opettamaan koodausta koululla lapsille. Viime vuonnahan Samuli veti koodikerhoa Suomen koulussa oppilaille. Koodauksen opetus jatkuu nyt aina keskiviikkoisin muutaman kuukauden ajan.

Rasmus sairasti koko alkuviikon mutta jaksoi kuitenkin torstai-iltana raahautua parturiin. Perjantaina koululla oli koulukuvaus niin piti saada tukka siistiksi. Sain houkuteltua pojat ottamaan jalkahieronnan vuoron perään sillä aikaa kun toisen hiuksia leikattiin, tähän mennessä kun pojat ei ole halunneet hierontaan tulla. Rasmuksen mielestä hieronta sattui, Luka taas sanoi haluavansa lähteä mun mukaan seuraavalla kerralla kokovartalohierontaan.

Jalkahieronnassa.

Mä potkasin torstai-iltana varpaani niin lujaa kynnykseen että luulin sen murtuneen. Koko yön jomotti. Perjantaiaamunakin varvas oli vielä todella kipeä. Konsultoin erään lapsen äitiä joka on terveydenhoitaja ja sain vahvistuksen sille, että lääkäriin on turha mennä. On varvas sitten murtunut tai ei niin ei sille mitään tehdä kuitenkaan. Hänen miehensä (fysioterapeutti) teippasi sitten varpaani yhteen koulun jälkeen. Kipu helpotti heti kun varvas sai tukea. Ihanaa että kouluyhteisöstä löytyy aina apu vaivaan kuin vaivaan!

Perjantaina oli tosiaan koulukuvaus. Vein Milonkin sinne yksityiskuvaan ja sisaruskuvaan. Kuten arvelinkin, Milo ei ollut kauhean yhteistyökykyinen. Saa nähdä millaiset kuvat tulee. 

Perjantai-iltana ajettiin taksilla syömään kehuttuun Glass House -ravintolaan. Matka kesti noin puoli tuntia. Paikka oli kaunis iltavalaistuksessaan. Pöydät oli katettu rantahiekalle. Matkan pituuteen nähden en kuitenkaan usko että mennään sinne uudestaan, lähellä oleva Sky Gallery ajaa kauneudellaan saman asian.

Green curry.

Lauantaina sitten Luka alkoi oksentaa ja sunnuntaina minä. Nyt onneksi jo vähän helpottaa. Koko viikko siis pyörinyt taas sairasteluiden ympärillä. Saisi alkaa jo riittää, rajoittaa niin paljon koko perheen elämän kotiin ja missataan niin monta kivaa tapahtumaa.

Mitäs tänne muuten? Sadekausi päättyi lokakuun lopussa ja nyt onkin ollut taas ihanan kuumia ja aurinkoisia päiviä, ei kuitenkaan niin hiostavia kuin elokuussa. Lokakuu oli aika pilvinen ja sateinen. Lupasin lapsille että aletaan taas käydä uimassa enemmän. Niin paljon kuin uimista rakastankin niin aivan huomaamatta se on jäänyt vähemmälle, varsinkin kun oli niin pitkään pilvisiä ilmoja ja silloin vesikin tuntuu paljon kylmemmältä.

Samalla kun sadekausi päättyi niin täällä alkoi myös turistisesonki. Ihmisiä on todella paljon enemmän nyt kuin elokuussa kun tänne saavuttiin. Silloin ei ollut ruuhkaa missään.

Ensimmäiset joululahjat on ostettu. Yleensähän häsään marraskuussa joulua jo täyttä päätä, se kun on ainoa valopilkku Suomen talvessa. Nytkin joulu on ollut mielessä jo syyskuusta lähtien (lähinnä olen selvitellyt mistä mitkäkin joulujutut saisi hankittua), mutta tämä joulu vietetään varmaan pienimuotoisemmin kuin yleensä. Aika hyvin kyllä luulen että saadaan tutut ja tärkeät joulujutut hankittua täälläkin päin maailmaa. Mutta esim. koristeluun ei viitsi satsata niin paljoa.

Aika täällä menee kyllä ihan liian nopeasti. Kohta on jo joulu. Yritän olla surematta sitä että tää vuosi joskus loppuu ja pysähtyä joka päivä nauttimaan siitä, että olen juuri nyt täällä ja saan kokea tämän kaiken.