Temppelitaidetta ja norsujen lumoa

Koulu starttasi taas joululoman jälkeen ja pojat menivätkin mielellään kouluun. Oppilaiden ja harjoittelijoiden kokoonpano on taas jonkin verran muuttunut ja osa oppilaista lomaili vielä ensimmäisellä viikolla. Koululle saapuneiden liikunnanohjaaja-harjoittelijoiden myötä koulussa on nyt joka päivä reilu puoli tuntia liikuntaa, mikä on aivan loistavaa!

Arkipäivät hujahti taas vauhdilla ilman sen kummempaa ohjelmaa. Milo alkaa selvästi kaivata enemmän virikkeitä, välillä tuntuu vaan vaikealta keksiä niitä. Yhtenä päivänä kävin Milon kanssa katsastamassa Central Festivalin pikkulasten leikkipaikan. Puoli tuntia leikkiaikaa maksoi Milolta kaksi euroa, mutta eipä siinä olisi Milolla mielenkiinto pidemmäksi aikaa riittänytkään. Olipahan taas jotain uutta ja erilaista, leikkipuiston korviketta.

Perjantaina hyppäsin lasten kanssa koulun jälkeen Oskarin perheen kyytiin. Ajettiin ensin heidän kotinsa lähellä sijaitsevalle rannalle hetkeksi uimaan ja nauttimaan auringosta. Täälläkin on ollut nyt pilvisempiä päiviä ja sadellutkin, muttei onneksi siinä määrin kuin Etelä-Thaimaassa jossa on ollut pahat tulvat. Ihanaa, kun aurinko paistoi taas.

Rannalta mentiin vielä Oskarin perheen kotiin ja siellä hujahtikin iltaan asti. Oskarin isä Markku oli tehnyt makaronilaatikkoa ja ai että kun maistuikin hyvälle! Meillä kun ei ole kotona uunia niin ei sen valmistus täällä onnistu. Sitä ihan eri tavalla nauttii suomalaisista arkiruoistakin kun niitä ei ole aikoihin syönyt.

Ihana oli katsella kun lapset touhusivat pihalla ja Oskarin kotikadulla. Meidän talossa kun ei täällä Thaimaassa varsinaista pihaa ole.

Yritin myös testata Oskarin hoverboardia ja itseni tuntien tiesin jo etukäteen ettei siitä hyvää seuraa. Ehdin laittaa vain oikean jalan laudan päälle kun se jo kääntyi mun vasemman jalan jalkapöydän päälle ja pyörivä rengas poltti ikävästi ihon jalan päältä pois. Jalka on siitä lähtien ollut tosi kipeä eikä ole toistaiseksi vielä alkanut parantumaan. Kunhan ei tulehdu, täällä kun tulehdukset on aika ikäviä.

Lauantaina lähdettiin retkelle Pattayan kyljessä olevaan Nakluan kylään. Kohteenamme oli Sanctuary of Truth, Totuuden temppeli. Se on valtava puinen temppeli, jota on rakennettu yli 30 vuoden ajan. Vaikka temppeli saattaa näyttää valmiilta, niin sen koristeleminen kauttaaltaan puuveistoksilla on vielä kesken. Työn uskotaan vievän vielä toiset 30 vuotta.

Temppelin rakentamisen rahoittanut rikas liikemies halusi kunnioittaa teoksellaan thaimaalaista käsityötaitoa ja julistaa rauhan ja rakkauden sanomaa. Liikemies kuoli muutamia vuosia sitten, mutta hänen lapsensa jatkavat projektin läpivientiä.

Temppelissä piti käyttää kypärää.

Temppeli oli kyllä upean näköinen, täynnä veistettyjä yksityiskohtia. Vaikutus oli paikan päällä paljon mahtavampi kuin näin jälkeenpäin kuvista katsottuna.

Hissi.

Milo ei suostunut laittamaan kypärää päähän kunnes keksin sanoa, että se on kaivurin kuljettajan kypärä. :) 

Temppeliä sisältä.

Miloa naurattaa niin! Omat veljet on parhainta seuraa.

Temppelin alueella oli myös kaikenlaista oheisaktiviteettia, kuten joitakin eläimiä. Myös erilaisia esityksiä olisi pitänyt olla, mutta ei huomattu mitään.

Tuonne lutakkoon ei olisi kiva molskahtaa.

Milo antaa vuohelle maitoa.

Sunnuntain retkikohteena meillä oli Pattaya Elephant Village. Se on suojelualue, jonne työssä loukkaantuneita ja sairaita elefantteja pelastetaan ja jossa niitä kuntoutetaan. Siellä norsut saavat viettää eläkepäiviään ilman pelkoa.

Valitettavasti nimittäin suurimmassa osassa Thaimaan norsupaikkoja norsuja kohdellaan todella huonosti ja suoranaisesti kidutetaan. Siksi halusinkin löytää mahdollisimman hyvän paikan täältä lähistöltä, jossa norsuihin pääsisi tutustumaan.

Elephant village oli pieni mutta viihtyisä. Norsuja näki paljon ja läheltä. 

Saatiin syöttää norsuille banaaneja ja silitellä niitä. Kaappasipa norsu mut kärsällään ilmaankin, mikä oli tosi siistiä! Kevyesti nosti mut, vaikken ihan keijukainen olekaan. Kärsässä on kyllä hirmuinen voima.

Olin päättänyt etukäteen, että norsuilla ei ratsasteta, mutta kun meitä pyydettiin kokeilemaan niin menin sitten kuitenkin. Milo tuli mukaan. Yleensä norsuilla ratsastetaan niin että istutaan penkissä norsun selässä, mutta meidät istutettiin suoraan selkään. Ei ollut mitään mistä pitää kiinni ja kyyti oli todella heiluva. Tarkoitus oli heittää pieni kierros norsulla, mutta mua alkoi pelottaa niin paljon että pyysin kääntymään heti takaisin. Mun korkeanpaikankammo ei varmasti auttanut asiaa yhtään. Pelotti aivan älyttömästi että pudotaan. Kun päästiin pois norsun selästä niin tärisin vielä pitkään maassa.

Tällaisesta telineestä kivutaan norsun selkään.

Yleensä norsuratsastuksessa istutaan tällaisissa penkeissä.

Puistossa oli vielä lyhyt elefanttishow.. En tiedä miten eettistä temppujen teettäminen norsuilla on, mutta showssa oli vain nämä pari temppua jotka seuraavista kuvista näkyvät.

Norsu auttaa jalallaan kouluttajan selkäänsä.

Koripalloa.

Norsujen lisäksi puistossa oli myös apinoita. Milo pääsi tekemään tuttavuutta 5-kuukautisen vauva-apinan kanssa. Mäkin pääsin sitä silittelemään. Suloinen oli.

High five!

Elefanttikylä oli kiva kokemus. Sain juuri sellaista kontaktia norsuihin kuin toivoinkin. Olen monet kerrat salaa haaveillut että hoitaisin työkseni norsuja. Ehkä tämä oli se kosketus siihen haaveeseen. :) Ihania eläimiä ovat!